Epäsosiaalinen media

Kävin elokuvissa. Muistin siellä, miksi en enää juuri käy elokuvissa:

1. Elokuvia ennen esitettävät mainokset ovat niin typeriä, että niistä saa tauteja.
2. Jostain syystä monet hiukankin seikkailuun ja/tai scifiin viittaavat filmit ovat lähes sietämättömän väkivaltaisia.
3. Inhoan leffateatterien syöpöttelykulttuuria: jättimäisiä popcorn-astioita ja limsoja sekä säkin kokoisia karkkipusseja.

No, näin kuitenkin filmin, jonka aikana en nauranut kertaakaan, hymyilin ehkä hieman kerran ja jouduin useammin kuin kerran peittämään kasvoni käsilläni, koska en kestänyt katsoa sitä, mitä valkokankaalla tapahtui.

Elokuvat teatterissa nähtyinä ovat epäsosiaalista mediaa. En ymmärrä, miksi elokuviin menoa pidettäisiin sopivana aktiviteettina treffeille, jos tarkoitus on tutustua toiseen. Siellähän vain tuijotetaan pimeässä samaan suuntaan. Aika harvoin myöskään tulee luultavasti treffielokuvaksi valittua mitään sellaista pätkää, josta oikeasti syntyisi jotain järjellistä keskustelua jälkeenpäin. Joskus tuntuu, että kaveriporukallakaan ei ole kauhean järkevää mennä leffaan - aikuisiällä kaikki kaverit ovat kuitenkin niin harvoin nähtyjä ja kiireisiä, että tuntuu hölmöltä käyttää pari tuntia heidän kanssaan hiljaa pimeässä istuen.

Minusta on tietysti tullut vuosien varrella tylsä, en millään jaksaisi keskittyä kotonakaan elokuvan katsomiseen. Hyviä leffoja olen nähnyt erittäin harvoin; itse asiassa tuntuu, että kaikki kunnolla kolahtaneet elokuvat ovat niitä, joiden ensikatsomisen aikaan olin alle 25-vuotias. Sen jälkeen useimmat ovat olleet vain tasoa "ihan kiva".

Mutta nyt näyttäisi olevan tulossa ensi-iltaan Dickens-aiheinen epookkielokuva! Kyllähän se nyt varmaan kannattaa katsoa? Romantiikkaa ja suuria tunteita, ja toivottavasti ei väkivaltaa.