Mietin joskus, miksi puolison ja minun suhde on onnistunut ja jatkunut, vaikka meillä oli oikeastaan kaikki mahdollisuudet epäonnistua. Aloimme seurustella teini-iässä, itse olin tuolloin kuudentoista. Olimme toisillemme ensimmäiset vakituiset seurustelukumppanit. Puolisolla oli tuolloin vielä armeija käymättä, kumpikaan ei tiennyt mahdollisesta elämänurastaan vielä paljon mitään (itsehän en tiedä vieläkään). Emme olleet nähneet maailmaa. Taustamme ja kasvatuksemme olivat pienillä, mutta merkitsevillä tavoilla erilaiset.
Parinkymmenen vuoden jälkeen olemme monin tavoin aivan eri ihmisiä kuin tuolloin. Luulen, että syy siihen, että olemme edelleen yhdessä ja myös viihdymme yhdessä, on se, että olemme sattuman oikusta ja onnen kaupalla muuttuneet suurin piirtein samaan suuntaan. Kumpikaan ei ole kehittänyt ominaisuuksia, jotka olisivat toiselle sietämättömiä. Kumpikin viihtyy edelleen kotosalla, tehden ei-mitään-kovin-ihmeellistä. Toisaalta kumpikin haluaa tehdä kodin ulkopuolella samankaltaisia asioita.
Kahden introvertin liitossa on oleellisen tärkeää, että kumpikin saa omaa henkistä tilaa. Minä en ehkä anna puolisolle ihan niin paljon tilaa kuin hän tarvitsisi; toisaalta hän antaa minulle enemmänkin tilaa kuin tarvitsen, joten noin keskimäärin menee hyvin, vai mitä?
Olemme kasvattaneet toisistamme itsellemme sopivan puolison. Olemme nähneet paljon keskeisiä aikuisiän tapahtumia yhdessä. Olemme tottuneet elämään yhdessä. Ja koska tottuminen näyttää kirjoitettuna vähän tylsältä, sanotaan nyt tässä vielä, että iän karttumisesta ja maan vetovoimasta huolimatta pidämme edelleen toisiamme aika vetävinä pakkauksina, vaikkei kukaan muu pitäisikään.
Nuorena uskoin Siihen Oikeaan ja ikuiseen rakkauteen, ja sellaisissa olosuhteissa tämä suhde on alkanut. Aikuistuneena ymmärrän, että rakkautta on monenlaista, rakastettuun ihmiseenkin voi kyrsiintyä ja potentiaalisia "oikeita" olisi jokaiselle maailmassa useita. Tärkeintä on se, että yhdessä on hyvä ja turvallinen olla, että voi elää täysin ilman esittämistä, naamiota ja haarniskaa, ja että samaa voi kuvitella jatkavansa tulevaisuudessakin. Päättyi suhde sitten eroon tai toisen kuolemaan, olen elänyt toimivaa avioliittoa.
***
Lisäys myöhemmin: Olin näemmä hengen liikuttaessa sormiani käyttänyt neljästi sanaa "oleellinen"! Vaihdoin useimmat johonkin muuhun. Herregud.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti