Hesarin Nyt-liitteen sivulla Arla Kanerva kirjoittaa epäsosiaalisesta mediasta sivuten introverttiuden käsitettä. En oikein osaa sanoa, mikä jutun pääpointti oikeastaan on, mutta minua ei voi olla ärsyttämättä muutama asia, mitä siinä introverttiudesta puolihuolimattomasti heitetään.
Introvertit ekstroverttejä arvostetumpia? Missä arkitodellisuudessa? Introverttius kun ei käytännössä ole mitään syvämietteisyyttä, itsenäisyyttä ja erityisyyttä, mihin adjektiiveihin Kanerva sen jutussa yhdistää. Introvertti voi olla vaikka miten tyhmä, ilkeä ja tavanomainen, samoin kuin ekstroverttikin. Jutun juoni on vain se, että introvertti tuntee "kuluvansa" ja rasittuvansa sosiaalisessa kanssakäymisessä enemmän kuin ekstrovertti ja usein myös reagoi paljon, paljon herkemmin erilaisiin aistiärsykkeisiin.
Introverttina olo on myös yleensä ihan jatkuvaa. Sitä ei voi laittaa tauolle, se on se tapa, ohjelmointi ja kosketuspinta, jolla ihminen suhtautuu ympäröivään maailmaan. Ei siis mitään niin yksinkertaista, kuin edellämainitussa jutussa, että jokainenhan joskus tarvitsee rauhaa ja toisinaan taas ihmisten seuraa. Totta kai tarvitsee. Ero on vain siinä, miten näihin erilaisiin ympäristöihin tuntee reagoivansa. Useampikin ekstrovertiksi olettamani ihminen on ihmetellyt minullekin sitä, että en pidä hauskoina samoja asioita kuin he, tai ainakaan en jaksa niitä läheskään yhtä kauan kuin he. Toisaalta ekstroverttien mielestä minun ajanviettotapani ovat tappavan tylsiä ja älyllisesti turruttavia.
Jatkumostahan tässäkin on kyse, ei kukaan ole mitenkään mustavalkoisesti joko-tai, vaan eri kohdissa introversio-ekstroversio -akselia. Käsittääkseni näillä ominaisuuksilla katsotaan nykyään jopa olevan geneettinen perusta.
Mutta vielä tuohon arvostukseen. Kaikenlaiset hömelöt nettitestit ja pinnanraapaisuartikkelit saattavat kyllä antaa sellaisen vaikutelman, että introverttius olisi jotain syvälliseen ajatteluun ja kaikin puolin erityislaatuisempaan ihmisyyteen rinnastettavaa. Kun nyt vain muistettaisiin, että näin ei ole. Ei tarvitsisi ekstroverttien valittaa, että introvertteja muka arvostetaan heitä enemmän. Hehän tosiasiassa ovat ne, jotka näkyvät ja kuuluvat. He saavat työpaikat, joihin etsitään hyvää tyyppiä, koska introvertin voi olla hyvin vaikea esittää olevansa sellainen. Ekstrovertit määrittelevät sosiaalisten tapahtumien luonteen ja soveliaan keston. Introvertit sopeutuvat enemmistön tahtoon, ainakin julkisessa elämässä. Ja niin kai pitää ollakin?
Tämä on nyt vähän samanlaista urputusta osaltani kuin mitä aina välillä saa lukea iltavirkun elämästä aamuvirkkujen maailmassa. Ihmisen on aivan hiton hankala todella eläytyä siihen, miten toinen ihminen jonkin asian kokee, koska ajatustenlukua saati emootioiden siirtoa ei ole keksitty. Niinpä yleinen tapamme kohdata ne, jotka ovat toisenlaisia kuin me itse, on vähätellä heidän kokemustaan todellisuudesta. Kun asia X ei ole meille itsellemme vaikeaa, se ei voi olla toisellekaan. Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti