AAARGH! Shakkielämää pokerimaailmassa.
Ja miksi tämänlaatuinen omahyväisyys aina onnistuu rassaamaan minua yli kaiken? Siksikö, että olen itsekin omahyväinen ja asetan itseni muiden yläpuolelle, mutten vain halua tunnustaa sitä edes itselleni? Myönnän: joissain asioissa olen taipuvainen ihmettelemään, miksi eivät kaikki tee kuten minä. Esimerkiksi soisin tavattoman mielelläni, että kaikki kantaisivat roskansa roskikseen yhtä tunnontarkasti kuin itse teen.
***
Olin kaupungilla asioita hoitamassa, ja hoitamiseen sisältyi noin puolen tunnin jonotus virallisissa tiloissa jonotusnumeroiden juoksua syynäten. Täydehkössä odotushuoneessa oli (olettaakseni ja aistinvaraisesti arvioituna) juopunut henkilö, joka terrorisoi lähes kaikkia siellä istuvia. Välillä hän laulahteli äänekkäästi, varsin hyvällä äänellä toki ja operettityyliin. Milloin ei laulanut, hän huuteli kommenttejaan kaikille lähellä istuville. Suutahdin sisäisesti, kun kuulin henkilön kysyvän kännykkää räpeltävältä pikkupojalta, katsooko tämä parhaillaan seksivideoita. Loppujen lopuksi laulahtelijalta meni tietenkin vuoro ohi, koska hän selitti jotain niin keskittyneesti juuri silloin, kun hänen numeronsa kilahti tauluun. Tiskille hän kiilasi silti heti, kun asiantilan huomasi. Poistuessaan hän kiitteli ja pyyteli anteeksi ja sanoi olevansa maalta. Minua ärsytti, en ole kovin suvaitsevainen. Tilanteet, joissa eri tavoin päihtyneet tai muuten seonneet ihmiset terrorisoivat samassa tilassa olevia, menevät lähes aina siihen, että kaikki vain tuijottelevat seinille ja ovat kuin eivät olisikaan. Niin teen yleensä itsekin, ellen sitten poistu paikalta. Puuttuu kanttia. Kai sitä pelkää, että asiaan puuttuminen saa humalikon vain innostumaan lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti