Itse itsensä tuotteistaen

Jaha, sain työelämäahdistuksen, oikeammin syyllisyyden, romahtamaan niskaan koko painollaan lukemalla pari facebookissa linkattua artikkelia aiheesta miksi työttömillä on huono asenne (tms). En halua linkata niitä tähän, ne eivät olleet aivan päiväntuoreita, mutta perusidea oli se, että työnhakija on konsultti tai muu myyntimies. Jos toistuva työnhaku/myyminen ei tuota tulosta, vika on tuotteessa, ja kunnon myyntimies palaa silloin suunnittelupöytänsä ääreen parantaakseen tuotetta niin, että se seuraavalla kerralla menee kaupaksi. On siis typerää valittaa, että ei saa töitä ahkerasta hakemisesta huolimatta; pitäisi ymmärtää, että tuote kaipaa kehittelyä. Että ihmisen pitää myydä osaamisensa työnantajalle ja tarjoutua ratkaisemaan tämän oletettu ongelma omalla työpanoksellaan.

Käytännössä viesti oli siis se, että on oltava itsevarma ja osattava kaikkea täydellisesti, tai ainakin oltava mielestään erinomainen ja paras. Tästähän viime viikollakin vuodatin. Ja monta kertaa aikaisemminkin. Mistä ihmeestä sellainen itsevarmuus voi tulla? Eikö joku voisi antaa vinkkiä? Menisin heti ostamaan kilon tai kaksi.

Koska työtä vailla on niin paljon väkeä, on erottauduttava. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun kaikki alkavat erottautua? Nähdäänkö silloin bluffin läpi - eiväthän kaikki mitenkään voi olla parhaita, erinomaisia, suoranaisia taivaanlahjoja ja tulevaisuudenlupauksia?

Työttömät kuulemma syyttävät yhteiskuntaa siitä, että työtä ei ole tarjolla. Syytänkö minä? Jossain määrin kyllä. En tosin osaa selkeästi yksilöidä, mikä se myyttinen yhteiskunta sitten on ja mitä sille pitäisi tehdä tämänkin asian korjaamiseksi. En ole viisas. Minua korpeaa se, että maailma muuttuu niin nopeasti, että ihminen ei pysy perässä. Kun aikanaan opiskelin ensimmäisen ammattini, meille muistutettiin jatkuvasti, että kunhan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, alallamme tulee olemaan takuuvarmasti töitä. Näin ei käynyt; suuret ikäluokat kyllä jäivät eläkkeelle, mutta heidän virkojaan ei enää avattu mitä moninaisimmista syistä, joista valtion ja kuntien säästöt eivät suinkaan ole vähäisimpiä. Kun menin yliopistoon, minulla oli senhetkisen tiedon valossa täysi syy olettaa työllistyväni. Olin optimistinen sen suhteen. Se ei kannattanut. Tällaisia aloja on monia. Työelämä muuttuu niin nopeasti, että pysyäkseen mukana pitäisi olla todellinen kameleontti joka vääntyy kaikille aloille, täysin vastakkaisille ja itselleen vääränlaisillekin.

Onhan se totta, että on turha haikailla entisaikain maailmaan. Enää töitä ei saa noin vain, niin kuin edelliset sukupolvet ilmeisesti saivat. Paluuta ei luultavimmin ole. Töitä riittää yhä harvemmalle. Koulutuksestakaan ei ole välttämättä mitään iloa työnsaantimielessä. 

Enemmän kuin yhteiskuntaa syytän itseäni. Ketä muutakaan? Oma vikanihan se on, että olen joustamaton ja kaihoan menneitä; aikaa, jolloin töitä oikeasti oli, ja koulutetuille vielä varmemmin. Olen kasvanut työikäiseksi sen menneen maailman viime metreillä. Ei ole kovin hedelmällistä jäädä märehtimään sitä, että maailma ei ole sellainen kuin oletin.

En ole osannut valita, en ensimmäisellä enkä toisellakaan kerralla. En ole opiskellut sitä, mitä tällä hetkellä tarvittaisiin - opiskeluaikoina luulin kyllä niin tekeväni! En ole opiskellut tällä hetkellä optimaalisia aineyhdistelmiä, jotka ratkaisevat työpaikkojen saannin; opiskelin sitä, mikä kiinnosti ja vältin mahdollisuuksien mukaan sitä, mikä inhotti. Guilty as charged. En saanut koskaan kesätöitä, koska en osannut hakea niitä oikein eikä minulla ollut suhteitakaan. CV:ni on lyhyt. En edes harrasta asioita, jotka näyttäisivät hyvältä rekrytoijan silmissä.

Ennen kaikkea: en osaa tuotteistaa osaamistani. Enkä oikeastaan edes halua, sikäli kun tuotteistamisella tarkoitetaan vaikeasti perusteltavia tai katteettomia väitteitä omista kyvyistä. Olen syyllinen. Olen huono työnhakija, minulla on huono asenne enkä edes osaa oikein mitään, mille yrityksillä ilmeisesti olisi kysyntää. Työntekijänä voisin olla sitä vastoin aika hyväkin.

Ettei tämä nyt ihan pelkäksi angstaamiseksi menisi, niin mainitsen piruuttani, että olen varannut ajan työnhaun ohjaukseen. Tuotteistamisen opastusta siis! Mahtavatko sanoa minulle lähinnä, että toivoa ei ole ja voin yhtä hyvin ryömiä sänkyni alle kuivettumaan.

 ***

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti amerikkalaisesta työelämästä varsin vähäisine lomineen (ehkä jopa ihailevaan sävyyn) ja tänään Yle kertoo meille kokoomuksen ryhmäjohdon haluavan pidentää suomalaisten työaikaa. Sattumaako kenties, mietin täällä ja etsin foliohattuani.