Kahvia juodessa kuuntelin, en puhunut. Muutama vanhempaa polvea edustava mies jutteli siitä, kuinka asiat olivat ennen paremmin: hekin olivat molemmat menneet 15-vuotiaana töihin. Kouluissa oli ollut kunnon kuri. Nykyään on niin paljon yksinhuoltajia ja vapaa kasvatus on turmellut koulut; opettajilla ei ole mitään valtaa ja muutenkin he ovat arveluttavia, elleivät suorastaan huonoja.
Vapaa kasvatus on luultavasti yksi laajimmin väärinymmärrettyjä ja -käytettyjä käsitteitä lastenkasvatuksen tiimoilta. Vähän väliä saa lukea ikiaikaisen kaupunkitarinan pojasta, joka käyttäytyy huonosti bussissa ja jonka äiti sanoo, että poikaa ei kielletä, koska perheessä on vallalla vapaa kasvatus. Usein vieläpä ihmiset kertovat tämän tarinan ikään kuin olisivat itse olleet sen silminnäkijänä - en voi käsittää, miten kukaan on voinut välttyä tajuamasta juttua kaupunkilegendaksi.
A.S.Neill ja hänen Summerhill-koulunsa nostetaan yleensä esiin, kun vapaan kasvatuksen historiasta aletaan puhua, mutta harva on oikeasti tutustunut Summerhillin periaatteisiin. Sanapari "vapaa kasvatus" on vain jossain vaiheessa alkanut merkitä kaikkea sitä väärää, mitä nykyvanhemmat Yleisen Mielipiteen (tm) mukaan tekevät. Siitä on tullut kätevä tapa luokitella nykynuoria, kuten tämänpäiväisessä kuulemassani keskustelussa, mutta myös omaa ikäpolveani: me 70-luvulla syntyneet olemme kuulemma ensimmäisiä vapaan kasvatuksen hedelmiä, emmekä siksi osaa kasvattaa omia lapsiamme kuriin ja herran nuhteeseen.
Mikä sitten on sitä vanhan hyvän ajan ei-vapaata kasvatusta? Pelolla kasvattaminen? Se, että vanhemmilleen ei uskalla kertoa huolistaan ja mahdollisista virheistään rangaistuksen pelossa? Alistaminen, sanoilla ja fyysisillä rajoituksilla? Ruumiillinen kuritus? Siihenkö todella kaivataan takaisin, kun vanhoja aikoja kaihoten muistellaan? Opettajilla oli valtaa, he olivat kyläyhteisön arvohenkilöitä, mutta toisaalta: valta oli ikävän usein myös mielivaltaa.
Kyllä kasvatusasioissa on sentään keskimäärin menty aika hemmetin lailla eteenpäin. Lapsesta on tullut ihminen, lapsen tahto ei ole enää isän tai äidin taskussa, niin kuin Topeliuksen saduissa. Vaikea on nähdä, että nykynuoriso olisi jotenkin taantunutta - pikemminkin ei voi olla huomaamatta, miten loistavia, avoimia ja kaikesta kiinnostuneita tyyppejä suuri osa suomalaisista lapsista ja nuorista on. Ja koska lapsilla on rohkeutta eikä heitä ole nujerrettu jo taaperoiässä, he näkyvät ja kuuluvat. Ennenhän hyvä lapsi sai näkyä, muttei kuulua, eikö se niin ollut? Kaikki äänen päästäminen ja tilan käyttäminen ei suinkaan ole kurittomuutta.
***
Tämä vuodatus saattaa olla sitä laatua, jota varten täytyy keksiä uusi tagi: epäkoherentit ja löysät mielipiteenilmaisut.
***
Lisäys jälkeenpäin: Kuinkahan monta vuotta kestää, ennen kuin itse päädyn sille näennäisen väistämättömälle asteelle, jossa kaikki entinen, etenkin oma nuoruus, näyttää kullanhohtoiselta ja kaikin tavoin paremmalta kuin nykymeno? Ehkä se päivä koittaa jo hyvinkin pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti