Lunta odotellessa

Kuulemma illansuussa on odotettavissa lumisadetta. Jos saamme lunta, mitä skeptikkona epäilen kunnes näen, menen varmaankin ulos kävelemään naama ylöspäin, ehkä jopa suu auki. Kyllä siinä jotain taikaa on, joka vuosi. Se taika tosin hälvenee melko nopeasti, jos käy niin kuin kuluneina talvina on melko yleisesti käynyt ja saamme "ensilumen" moneen kertaan maan paljastuttua aina vain uudelleen.

Kävin kaupungilla. Bussissa takanani istui kaksi pientä koululaista, jotka keskustelivat täysin vakavissaan siitä, onko joulupukkia olemassa vai ei. Toinen lapsista sanoi, että ei oikein usko joulupukin olevan ihan oikea, koska hän oli pyytänyt pukilta viime jouluna oikeaa koiraa ja saanut vain lelukoiran.

Törmäsin jälleen kerran "hyökkäävään myyjään", yhteen näistä, jotka hengailevat kauppakeskuksissa ja valikoivat ohikulkevista ihmisistä uhreja myyntipuheilleen. Tämänkertainen halusi myydä minulle ties mitä vitamiineja. Tyyli oli niin kertakaikkisen ärsyttävä (ja myyjän ulkoasu niin rähjäinen) että hetken ajattelin olevani piilokamerassa. Kun selvisi, että tilanne on kuin onkin todellinen, kieltäydyin kohteliaasti mutta napakasti ostamasta yhtään mitään. Siinä sitten myyjä loihe lausumaan: "Mikä sua jännittää?" Voi tuhannen tuluskukkaroa, en paremmin sano. Yritän aina päästä tuollaisten myyntipisteiden ohi katsekontaktia vältellen ja kiireiseltä näyttäen, koska inhoan sydämestäni tätä kaupustelutapaa. Se on kuin puhelinmyyntiä livenä. Tämänpäiväinen kaupustelija ilmeisesti haarukoi minut potentiaaliseksi asiakkaaksi jo kaukaa, eikä poispäin katsomisesta ollut mitään apua.

Hankin tarvikkeita joulukorttien askarteluun. Mietin siinä valikoidessani sitten, että jos olisin järkevä ja tiedostava, tekisin kortit kierrätetyistä materiaaleista. Vaikkapa leikkaamalla edellisvuonna saaduista korteista kuvioita ja ryhmittelemällä niitä uudelleen korttipohjille. Fiksua olisi varmaankin myös jättää kortit kokonaan lähettämättä ja lahjoittaa niihin varattu summa johonkin hyvään tarkoitukseen. Tänäkään vuonna en kuitenkaan ole niin tiedostava ja järkevä kuin olisi tarpeen, vaan haluan askarrella, liimailla postimerkit, tekstata osoitteet ja laittaa kortteja postiin. Kortteja on itsestänikin niin mukava saada. Vaikka en niitä saatuja sitten loppujen lopuksi säilytäkään, vaan ne ovat kertakäyttöistä hupia. Tästä voisi saada vaikka kuinka mehevän omantunnonkysymyksen, jos olisi sellaisista pulaa.

***

Tällä viikolla unettomuus on taas alkanut nousta kynnyskysymykseksi, kuten niin usein myöhäissyksyllä on aiemminkin käynyt. Olen tosin kemiallisella avustuksella nukkunut pari yötä hirmuisen hyvinkin, mutta päiväkirjan tietojen nojalla voi havaita, että suunta on ollut jo jonkin aikaa alaspäin. Nukkuminen on jostain syystä minulle vaikea, ei-itsestäänselvä asia, ja myös merkittävästi elämänlaatuun vaikuttava seikka. Tiedän oikein hyvin, että moni on ihan pirteä lyhyemmillä ja rikkonaisemmillakin yöunilla kuin minä. Olen itsekin unettomuuskausinani yleensä ihan toimintakykyinen, jos on pakko, mutta vähänkin pitempään jatkuessaan Unettomuus kutsuu aika pian luokseen kaksi kaveriaan, Alakulon ja Yleisen pahoinvoinnin.

Niinä päivinä, kun olen nukkunut poikkeuksellisen hyvin, oloni on hämmästyttävän hyvä ja virkeä. On ihmeellistä kulkea päivänsä läpi niin, ettei ollenkaan väsytä, ajatus on notkea ja juokseva ja jalka nousee. Siksi ero huonon unen aikoihin onkin niin selvä. Parin kolmenkin huonon yön jälkeen pää on taas täynnä sementtiä ja kaikkea varjostaa harmaa yhdentekevyys. Ja ennen kaikkea parin kolmen huonon yön jälkeen pelkään monin verroin enemmän sitä, että loppuelämäni tulee olemaan samanlaista nukkumisen kannalta. Vaikka tiedänkin, että hyviäkin öitä taas tulee. Ehkä.