Ei tullut

Lunta, meinaan. Surkea pieni pöläys korkeintaan. Olen pettynyt.

Kävin toistamiseen joogassa ja se oli yhtä vaativaa kuin muistinkin. Yritän olla itselleni armollinen, kuten ohjaaja kehotti, mutta kyllähän tuossakin tulee esiin kymmeniä eri tapoja tuntea itsensä heikoksi, kankeaksi, tasapainottomaksi ja ylipäätään kelvottomaksi. No, mitä välii, kuten tyttäret sanoisivat. En ole vielä tähänastisen elämäni aikana koskaan saanut eteentaivutuksessa käsiä lattiaan koukistamatta polvia, enkä suorin jaloin istuessani varpaistani kiinni. Muistan kouluaikaiselta liikuntatunnilta, kuinka opettaja yritti "auttaa" minua taipumaan painamalla melko voimakkaasti käsillään selästäni. Sattui järjettömästi, eikä auttanut yhtään.

Yritin nukkua päiväunia, mutta jostain syystä kroppa ei rauhoittunut nukkumaan. Hankin sen sijaan itselleni ylikierrostilan juomalla pannullisen vihreää teetä, pelaamalla konsolipeliä ja ottamalla tytärten kanssa Alias-matsin. Sitten harjoittelin kymmensormijärjestelmää. Nyt pitäisi saada vielä kierroslukemaa alemmas.

***

Tunnustan yhden asian: minua vaivaa alituinen tarve olla asioissa hyvä. Keskitasoa parempi siis. On vaikeaa hyväksyä, että on niin kertakaikkisen keskiverto, saati sitten heikko. Asiat, joissa olen huono ja joissa en tunne kehittyväni tarpeeksi nopeasti, jätän tavallisesti syrjään ja uskottelen itselleni, että ne nyt eivät vain kuulu minun repertuaariini. (Tässä kohtaa en nyt kuitenkaan ajattele joogaa - toistaiseksi ainakin on helppo antaa itsensä olla huono. Saapa nähdä, kuinka kauan helppo huonous kestää.)

Mistähän olen saanut tämän niin helposti pintaan pääsevän ajatusmallin, että jos ei ole jossain hyvä, sitä jotakin ei kannata edes tehdä? Toisaalta, jos aina menee vain pieleen, eipä se tekeminen mukavaltakaan tunnu, joten miksi sitä jatkaisi jos ei paremmasta toivoa näy. Mutta voi olla, voi olla, että olen tottunut luovuttamaan vähän liian helposti. Ja kun en mielestäni onnistu oikein missään, ajattelen itsestäni pahaa.

***

Ensi lauantaina tähän aikaan pitäisi olla jo pikkujouluissa. Eikä minulla ole juhlakenkiä, koska monivuotiset mustat korkokenkäni hajosivat lokakuussa niin, että ne oli heitettävä pois. Minulla on aina kerrallaan yhdet korkokengät ja yhdet farkut, paitsi että tällä hetkellä ei ole oikein kumpiakaan. Vuonna 2011 ostetut farkut alkavat olla haaroista niin merkittävän kuluneet, että pitkät kalsarit näkyvät.