Minulla ei ole mitään uutta sanottavaa tasa-arvoisen avioliittolain tämänpäiväisen eduskuntakäsittelyn liepeillä käytävään keskusteluun. Sanottavaa tietysti on paljonkin, mutta ei mikään siitä ole omaperäistä - kuinka voisikaan olla? Odotan lain tulevan hyväksytyksi ja kaiken kohun sen jälkeen pikku hiljaa laantuvan, kunnes huomataan, että maailma ei kaatunut eikä yhdenvertaisuus lain edessä tuonut mukanaan yleistä yhteiskunnallista rappiota. Niin kuin ei naispappeuden hyväksymisenkään kanssa käynyt, eikä sen, että naiset saavat pitää oman sukunimensä avioliitossa tai äänestää. Tai no, kai jokunen valkoinen heteromies sitäkin mieltä on, että nämä kaikki ovat olleet muutoksia huonompaan ja ennen oli kaikki paremmin.
Luen parhaillaan kirjaa amerikkalaisesta Quiverfull-aatteesta, tai uskonnolliseksi liikkeeksi sitä kaiketi pitäisi kutsua. Quiverfull-perheet ovat niitä kovan linjan vanhoillisia evankelisia kristittyjä, jotka kaikin voimin pyrkivät edistämään pyhää ydinperhettä, jossa on mahdollisimman paljon lapsia. Sana quiverfull tulee juuri tästä: quiver on viini, se jossa jousiampuja pitää nuoliaan, ja kun perheissä on paljon lapsia, heitä on siis viinen täydeltä, a quiver full. Termi pohjautuu raamatun psalmiin 127, jossa suomalaisen vuoden 1992 suomennoksen mukaan sanotaan näin: "Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä!"
Ehkäistä ei QF-oppien mukaan siis saa, koska lapset ovat Herran lahja, eikä naisilla ole ulkopuolisin silmin minkäänlaisia oikeuksia. Mies on perheen pää, kunnon vaimo ei käy miestään vastaan sanoin eikä teoin. Vaimo ei myöskään tee ansiotyötä kuin aivan poikkeuksellisissa tilanteissa, vaan hänen tehtävänsä on kodin ja lasten hoito sekä miehestä huolehtiminen. Monessa suhteessa QF-väki suhtautuu naisen ruumiiseenkin yhtä kieroutuneesti kuin fundamentalistiset muslimit: naisen on peitettävä itsensä, pukeuduttava vaatimattomasti ja siveästi, ja jos miehelle tulee mieleenkään katsoa sillä silmällä jotakin muutakin naista kuin vihittyä vaimoaan, syy on automaattisesti naisen - hän on jollakin keinolla varmastikin houkutellut miehen katseen ja himon puoleensa. Vaimon on luonnollisesti oltava aina miehensä käytettävissä seksuaalisesti kaiken muun vastuunsa lisäksi. Jos mies erehtyy pahoinpitelemään vaimoaan, siihenkin löytyy syy vaimosta: tämä on varmaankin yrittänyt hallita miestään ja ajaa oman tahtonsa läpi.
Jumala siis käskee. Vaikka oikeasti käskijänä olisikin seurakunnan pastori, uskonnollinen opettaja tai vain oma puoliso. Vaikea sitä on toisinkaan tehdä, jos lapsesta asti on kasvatettu siihen, että jumalan ääni se siellä puhuu ja määräyksiään latelee. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä se, miten pieneen jumalaan ihmiset ovat halukkaita uskomaan - miten sellainen jumala voisi olla uskottava kaikkivaltias, jota kiinnostaisivat niin pienet asiat kuin mitä vaatteita ihmiset käyttävät tai miten he arkisen elämänsä ja perheensä ylläpidon järjestävät? Millaisen kuvan itsestään antaa jumala, jolle on loputtoman tärkeää se, ettei kukaan vain yhtään lipsu niinsanotusta luonnollisesta roolistaan ja lokerostaan? Tuntuuko sellainen jumala kovin todelliselta, vai olisiko sen sittenkin synnyttänyt vain ulkopuolelta annettujen sääntöjen kaipuu? Ettei tarvitsisi itse tutkia omia toimiaan ja ohjata itseään kohti parempaa.
Postiluukusta kolahti juuri Tulva-lehti. Taidan eksyttää itseni jumaluusopillisista sekavista paasauksistani ja ryhtyä tutustumaan siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti