Hesarin verkkosivuilla aina kysellään ihmisiltä kaikkea ja sitten esitetään tuloksista hienoja kuvaajia ja diagrammeja. En tainnut itse vastata kyselyyn siitä, mikä olisi riittävä rahamäärä, mutta tänään siitä oli julkaistu juttu.
Kiinnostavaa. Kun kysytään, onko rahaa sopivasti vai liian vähän tai paljon, ihmiset ovat valinneet melko sopusuhtaisesti joko sopivasti tai liian vähän. Vain kaksi prosenttia on sitä mieltä, että heillä on liian paljon rahaa! Ovatkohan nämäkin pelleilleet? Kellä sitä nyt liikaa on?
Tuollaisiin kysymyksiin ei olisi helppoa keksiä yksiselitteisiä vastauksia. Tällä hetkellä sanoisin, että minulla/perheellä on sopivasti rahaa siinä mielessä, että meiltä ei puutu mitään ja säästössä on sen verran, että jos pesukone hajoaa, voimme ostaa uuden. Työttömyydestäni huolimatta säästöjä ei tarvitse syödä. Toisaalta, kyllä minäkin sentään keksisin moninaisia asioita, joihin olisi mukava olla rahaa. Kuten asuminen vähän väljemmin. Maalla. Järven rannalla, tai meren. Vaihtoehtoisesti kesämökki olisi ihana. Rahankäyttöhaaveeni lienevät hyvin perisuomalaisia; Hesarin jutussakin puhutaan siitä, että suomalaiset käyttävät mielellään rahansa asuntoon, koska talollinen se vasta jotain on.
Minä, joka olen erittäin kateellinen ihminen, kadehdin usein toisten varakkuuttakin. Sillä lailla puolihuolimattomasti tosin, sillä en tosiasiassa kadehdi heidän vaativia töitään ja kiireistä elämäänsä - en siis oikeasti haluaisi heidän paikalleen, vaan mielummin elän vähän vähemmän hektisesti köyhempänä. Hesari oli kysynyt ihmisiltä myös, millaiseen palkkaan he olisivat tyytyväisiä, mikä olisi tarpeeksi, siitä riippumatta millaista työ olisi. Mitähän siihenkin sanoisi? Edellisessä työssäni tienasin mielestäni sopivasti palkkaa siihen nähden, että rahat riittivät ja säästöönkin jäi, eikä tarvinnut pihistellä. Olin silti niitä ministerinkin ihmettelemiä, jotka ansaitsevat alle 2600 kuussa. Toisaalta työ oli niin...sanoisinko kuluttavaa ja vaikutti minuun niin negatiivisesti, että en ehkä enää tekisi sitä kolmen tonnin kuukausipalkallakaan, ainakaan, jos terveysriskit eivät poistuisi. Mukavaa, tärkeän tuntuista, reipastahtista ja mielekästä työtä hyvässä työyhteisössä tekisin ihan kevyesti kahdella tonnilla kuussa, noin 24 000:lla vuodessa. Siihen hintaan saisi olla jo jonkin verran fyysistä raskauttakin. Tätä tämänhetkistä näkemystäni värittää voimakkaasti se, että olen työtön. Ruokahalu saattaisi kasvaa syödessä.
Jos voittaisin lotossa miljoonia, lopettaisinko työnteon? Totta helvetissä. Ainakaan toistaiseksi ei tämän elämän aikana ole tullut vastaan yhtään sellaista duunia, joka ei loppujen lopuksi olisi minulle pelkkä duuni. Kutsumusta tahi elämän tarkoitusta en ole löytänyt muutenkaan, saati työstä. Ei se silti tarkoita sitä, että miljoonikkona ryhtyisin täysin hyödyttömäksi köllöttelijäksi.
Haaveita, haaveita. Taidan taas laittaa lottoriviä vetämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti