Taas tuli yksi hylsy työmarkkinoilta, ihan virallisestikin, vaikka toki osasin sitä jo odottaa koska mitään haastattelukutsua ei ollut kuulunut. Kaikki kunnia tälle työnantajalle siitä, että jokaiselle hakeneelle informoitiin prosessin etenemisestä ja vielä toistamiseen siitä, että päätös on tehty.
Sitten se ilkeilyosuus: Kyseinen työpaikkailmoitus oli englanniksi. Yhteyshenkilön nimi oli supisuomalainen ja työ olisi tapahtunut ihan tässä kaupungissa vain; kyseessä oli toimistotyöhön verrattavissa oleva melko lyhyt määräaikainen tehtävä. Koska ilmoitus ja kaikki aiheeseen liittyvät tiedot olivat englanniksi ja työhön olisi kuulunut englannin kielen käyttöä, haetaan paikkaa siis englanniksi, or what? Mikäpä siinä. Näkemättä jäi, olisiko haastattelu ollut englanniksi. Prosessin lopuksi tulee sitten yhteyshenkilöltä sähköpostia, joka loppuu lauseeseen "I'm sorry you was not selected." Ja kolmen lauseen pituinen viesti sisältää yhden muunkin vastaavan tasoisen virheen. Verbirakennevirheen! Yksi olisi vielä ollut luettavissa sattumaksi, mutta kaksi kappaletta kolmessa lauseessa kertoo siitä, että perusasiatkaan eivät ole kovin hyvin hallinnassa.
Aina sitä kuulee valitettavan siitä, että suomalaiset eivät uskalla puhua vieraita kieliä koska pelkäävät tekevänsä virheen. Jos minulta kysyttäisiin, niin tietyllä tasolla toimittaessa saisivat kyllä vähän pelätäkin, tai ainakin pyrkiä vähempiin virheisiin. Kielioppi ei ole mikään kielestä erillinen mörkö, joka häiritsee sujuvaa puhumista. Kielioppi on kommunikaation ydin. Kieliopillisella oikeellisuudella on väliä. Jos ja kun aloittelee uuden kielen opiskelua ja kokeilee sillä yksinkertaisissa tilanteissa pärjäämistä, ei tietenkään pidä takertua liikaa rakenteisiin, vaan laittaa vain rohkeasti sanoja peräkkäin. Sille tasolle ei pidä kuitenkaan jäädä, ainakaan, jos käyttää kieltä työssään! Sitä paitsi virheillä ja virheillä on eroa. Artikkelin puuttumista tai hieman vääränmerkityksistä adjektiivia puhevirrassa tai tekstissä ei (välttämättä) huomaa eikä se vaikuta viestin perillemenoon. Verbioppi on kuitenkin niin jumalattoman keskeinen osa kielen olemusta, että verbinsä pitäisi jokaisen siivota katseenkestävään kuntoon. Jos siis aikoo sanoa osaavansa jotain kieltä sujuvasti. Ei muuten.
Tässäpä asia, josta on vaikea sanoa mitään olematta kielioppinatsi. Mikä minua nyt erityisesti korpeaa? Sepä tietenkin, että puhun ja kirjoitan itse hyvää englantia ja osaan paria muutakin kieltä, mutta koska en niiden lisäksi osaa oikeita asioita ja tunne oikeita ihmisiä, niille ei ole mitään käyttöä. Omaa vajavaisuuttani taas tässä kiukuttelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti