Työelämän suhteen tunnen taas (väliaikaisesti?) pystyväni edes johonkin. Olin sijaisopettajana viikon, ja selviydyin ihan kohtuullisesti, kouluarvosanalla arvioituna seiskan tai kasin arvoisesti. Huomasin kuuloni heikentyneen konepajavuosina - minun oli vaikea saada selvää oppilaiden puheesta jos taustalla oli yhtään hälyä. Hälyä tosin oli runsaasti, sillä koulun vieressä oli rakennustyömaa ja peruskoululaiset ovat yleensä jo sinällään meluisia. Toisaalta oma puheääneni, opettajanääneni, tuntuu vanhemmiten jotenkin teroittuneen ja tulleen läpitunkevammaksi. Se ei sinänsä ole haitaksi luokkatilanteessa, mutta en pitänyt siitä miltä kuulostin.
Pienet oppilaat olivat herttaisia. He viittasivat niin innokkaasti, että sormien olisi voinut kuvitella pian osuvan kattoon, kyselivät, mitä lounasrasiassani on - he epäilivät minun syövän jäätelöä, mutta kyse oli vain voileivistä vanhassa jäätelörasiassa - ja kertoilivat auliisti lemmikeistään ja sisaruksistaan. Isommat oppilaat kysyivät lähinnä sitä, milloin oikea opettaja tulisi takaisin, paitsi yksi tyyppi, joka tiedusteli, olenko lesbo. Tukkani kuulemma näytti siltä, että varmaan olen.
Perjantai tuntui enemmän perjantailta, kun sitä oli edeltänyt työviikko. Joimme puolison kanssa pullon viiniä puoliksi, sytytimme kynttilöitä ja lojuimme olohuoneessa tuntikausia soitellen Spotifystä nuoruutemme kappaleita. Tytär 2 viihtyi myös seurassamme, sillä hän tuntuu pitävän 80-luvun musiikista, erityisesti Dingosta, jota kuuntelimme pitkään ja hartaasti. Joskus sitä vain tulee vähällä vaivalla viettäneeksi hirmuisen viihdyttävän illan, yleensä silloin, kun mitään ei ole suunniteltu ennalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti