Nelikymppisen naisen ikäkriisilaulu

Mä alan tässä olla jo melkein nelikymppinen
eikä musta ole tullut tämän parempaa.
Mä en oo mistään kotoisin, oon aivan keskinkertainen
on ihme että kukaan mua edes rakastaa.

Kun olin nuori, luulin että musta tulee jotakin
en yhtään tiennyt mitä mutta jotain mahtavaa.
Tutkija tai taiteilija, kirjailija ainakin,
aattelin, et maailma jo mua odottaa.

Mut sitten musta tulikin vain tavallinen tallukka,
teen päivät tylsää työtä kun en osaa muutakaan.
Kerrostalokämppä, Ford ja muutamia lapsia
ja puolisolla harmaata jo myöskin hiuksissaan.

Ja aika rynnii eteenpäin, mä tylsyn sekä vanhenen,
en enää ehdi mikään nuori kyky olemaan.
Tulee kevät, kesä, syksy joka vuosi uudelleen
ja hautaan asti lienen mä keskiverto vaan.

***

Loruiltu Prismassa tänään samalla kun tein viikon ruokaostoksia, kirjoitettu ylös sängyn päällä maaten.