Haluaako joku kuulla, mikä on tässä tällä viikolla ärsyttänyt? Ei se mitään, kerron silti. Olen taas hortoillut hieman liikaa internetissä ja silmään on osunut tyypillistä (suomalaista?) keskustelua. Nokittamiseksi sitä voisi kai sanoa. Tiedätte kai: ensin on jokin artikkeli asiasta, jossa on korjaamisen varaa, tai sellaisesta asiasta muuten vain aloitetaan keskustelu. Melkein heti keskusteluun tunkee yksi tai useampi vastarannankiiskeilijä, joka kertoo, kuinka jokin toinen asia on oikeastaan vielä huonommin ja siksi alkuperäisen artikkelin/avauksen asiasta on aivan turha edes puhua.
Perinteinen aihepiiri, jossa tämä ilmiö keskustelukerrasta toiseen näkyy, on naisten kokema väkivalta vs. miesten kokema väkivalta. Jos jokin taho tekee vaikkapa gallupin naisten parisuhteissaan kokemasta väkivallasta, sen tuloksia kommentoimassa on heti kymmeniä ja satoja henkilöitä, jotka muistuttavat siitä, kuinka miesten kokema väkivalta on itse asiassa vielä pahempaa ja yleisempää, puhumattakaan henkisestä väkivallasta. Suomalaisten firmojen huonosta johtamisesta keskustellaan aina säännöllisin väliajoin, ja keskustelussa ovat aina mukana myös ne, joiden mielestä varsinainen ongelma ovat kamalat, laiskat ja typerät alaiset, eikä suinkaan johtoporras.
Itse osallistuin joskus kymmenkunta vuotta sitten nettikeskusteluun Lastenklinikan uudisrakennuksen tarpeesta (kyllä, se oli tapetilla silloinkin). Kannatin voimakkaasti panostamista Lastenklinikan teho-osaston laajentamiseen, koska se palvelee koko maan lapsia suurimpien kirurgisten ym. hätätapausten tullen ja oli silloin kuten edelleenkin järjettömän ahdas ja helposti tukkeentuva. Puheenvuoroni torpedoitiin muistuttamalla siitä, että lasten ja nuorten mielenterveystyö se vasta huonossa jamassa onkin ja panostus kuuluisi oikeasti sille; siis mielipiteeni oli väärä. Mitä siihen nyt sitten voisi sanoa?
Tämä nokittaminen on todella tympeä ilmiö keskustelussa. Otetaan esiin seikka, joka on myös huonosti ellei huonommin ja jonka voi maallikon silmin katsoa olevan samalla apajalla, ja esitetään asia niin, että koska jälkimmäiselle ei ole tehty mitään, niin alkuperäisen keskustelun kohteelle ei ainakaan pidä tehdäkään mitään! Tyypillisesti kukaan keskustelijoista ei ole millään lailla sellaisessa asemassa, että hänellä olisi mitään päätösvaltaa asioihin sinänsä. Kunhan vain pitää päästä jyräämään toisten virheelliset näkemykset omilla oikeilla näkemyksillä. Ilmiö lienee sukua sille arkikeskustelun tavalle, että kun joku valittaa jostain huolestaan, toinen välittömästi kertoo, kuinka hänellä tai jollain muulla on vielä huonommin ja alkuperäisellä ei ole oikeastaan edes lupaa avata suutaan.
Olikohan julkinen keskustelu jotenkin rakentavampaa silloin, kun internetiä ei ollut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti