Kun värkkäsin valurautaisten holkkien kanssa kädet ranteisiin asti mustana, kuulin radiosta, että tänään on joku kansallinen tai kansainvälinen onnellisuuspäivä. Jaha. Saako huomenna taas olla onneton?
Mutta internet. Koska se tuntuu tuovan ihmisten kaikki huonoimmat puolet esiin, niin omahyväisyyskin tuntuu siellä välillä suorastaan rehottavan. Voi olla, että jotkut laukoisivat suullisessa keskustelussakin samalla lailla kuin esimerkiksi Facebookissa, mutta ehkä kasvokkain tulisi edes pientä tilannetajua ja empatiaa mieleen. Näin fb:ssa pienen lapsen äidin statuspäivityksen, jossa hän kertoi lapsensa sairastaneen hyvin paljon päivähoidon aloittamisen jälkeen. Jonkin ajan päästä kommenttien jonoon ilmestyi minun mielestäni järkyttävä sammakko: isompien lasten äiti kehui, kuinka elämä on valintoja ja kuinka hän oli kotona vuosia, kun lapset olivat pieniä eivätkä lapset siis sairastaneet juuri ollenkaan. Jee jee! Katsokaa minua, minä tein oikein! Kiehuin raivosta alkuperäisen postauksen tehneen nuoren äidin puolesta. Lapsen laittaminen päivähoitoon ei ole koskaan helppoa. Nuoret ja fiksut vanhemmat aivan varmasti ajattelevat kaikki vaihtoehdot läpi ja järjestävät elämänsä juuri niin kuin kunakin hetkenä katsovat olevan järkevää ja parasta koko perheen kannalta. Jos ja kun jotain hankaluuksia seuraa - perhe-elämässä se lienee lähes väistämätöntä - niin mikä onkaan paras tapa tehdä heidän olonsa vielä kurjemmaksi? Kertoa suureen ääneen, mitä heidän olisi pitänyt ymmärtää tehdä, riippumatta siitä, että kertoja ei heidän elämäntilanteestaan tiedä hevonkukkuakaan.
Tästähän olen muistaakseni avautunut blogissa ennenkin: ihmiset ottavat aivan liian helposti kokonaan omaksi ansiokseen sen, että heillä menee hyvin. On tietysti hyvä tehdä viisaita ja harkittuja valintoja vaikkapa juuri terveysasioissa, mutta kunpa samalla muistettaisiin, että jollakin voi mennä päin helvettiä vaikka hän on tehnyt aivan samat viisaat ja harkitut valinnat. Ei ehkä heti kannattaisi olla heiluttelemassa omaa erinomaisuuttaan toisen naaman edessä.
Koska ihmiset usein myös uskovat todeksi tasan sen, mitä ovat itse kokeneet, ei mikään mahti maailmassa varmaankaan saa omanonnensaseppiä uskomaan, että toisinkin voisi käydä. Tai ainakin oma kokemus on se todempi totuus, ja toisten päinvastaiset sattumukset vain jotain huonoa tuuria tai muuta anomaliaa. Mainittakoon, että minun totuuteni on se, että tyttäret eivät ole koskaan sairastaneet niin paljon kuin ollessaan alle 3- ja 2-vuotiaina kotihoidossa. Korvatulehduksia oli toisella heistä parhaana talvena 8 tai 9, ja muut taudit lisäksi. Kummankin sairastelu väheni, kun he menivät päivähoitoon! Oletan, että infektiotautien suma johtui pikemminkin iästä - alle kolmivuotiaat sairastavat kaiketi tilastollisesti eniten. Vastustuskyvyn kouliinnuttua joka ainoa virus ei sitten heti heitä kaatanutkaan enää. Luojan lykky, etten ole nykyään enää nuori äiti - millaiseen epävarmuuteen ja itsesyyttelyyn internet minut nykyään saattaisikaan!
Ugh, olen puhunut (taas kerran). Loppukaneetiksi vielä se, että vaikka olenkin facebook-riippuvainen, inhoan sitä, että melko paljon tätäkin sinänsä viatonta keksintöä käytetään tölvimiseen ja ilkeilyyn. Ja itsensä ylentämiseen. Niin.
Aurinkokin siirtyy taas meidän pallonpuoliskollemme tänään. Tervetuloa vain. Lunta näyttää satavan paraikaa, sen saisi sulattaa.
Edit: Minua oikeasti nolottaa se, että tässä postauksessa ei ole kerrassaan mitään hitustakaan omaperäistä. Kuinkahan monta miljoonaa ihmistä tästäkin aiheesta on ehtinyt jo avautua? Taidan vetäytyä takaisin luolaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti