Naiset

En oikein tiedä, mitä ajatella tänään vietettävästä kansainvälisestä naistenpäivästä. En ainakaan piittaa lainkaan siitä, että kaupoissa yritetään naistenpäivän kunniaksi myydä jos vaikka mitä tilpehööriä kukkasista koriste-esineiden kautta suklaaseen. Suomessa (maailmassa) ei kaivata yhtään enempää juhlapäiviä, joita vietetään kuluttamalla rahaa turhuuksiin, ainakaan, jos päivän syvällisempi merkitys jää kaupallisen merkityksen varjoon. En ole myöskään ihastunut siihen, että naistenpäivää vietetään ikään kuin naisten ja miesten välisten eroavaisuuksien korostamiseksi, vaikkapa järjestämällä "naistapahtumia" tai "tyttöjenpäiviä", joissa lakkaillaan kynsiä ja käyttäydytään stereotyyppisen tyttömäisesti. Joskus naistenpäivä tuo mieleen myös äitienpäivän - juhlapäivän, jolloin jotain kansanryhmää arvostetaan näennäisesti yhden päivän ajan ja kohdellaan tällöin poikkeuksellisen hyvin, ja sitten asian voi unohtaa lopuiksi vuoden päiviksi ja jättää kyseisen kansanryhmän pärjäämään kaikkine velvollisuuksineen ylistämällä alistettuina.

Sitä vastoin naisten päivän paras anti olisi mielestäni se, että oppisimme muistamaan, kuinka sukupuoli vaikuttaa yksilön elämään vielä tänä päivänäkin, eri puolilla maailmaa. Naisten koulutusmahdollisuudet kehitysmaissa, naisten ympärileikkaukset, naisten palkatta ja arvostuksetta tekemä työ perheidensä ja sukujensa eteen eri yhteiskunnissa. Se, kuinka sukupuoli yhä edelleen vaikuttaa siihen, miten ihminen saa äänensä kuuluviin.

YLE Uutisissa oli juttu naisten kokemasta väkivallasta ja myös keskustelua aiheesta. Seurasin keskustelua ensimmäisen parinsadan kommentin verran ja huomasin, että mitään uutta ei edelleenkään ole auringon alla, sillä esiin tuli heti ensimmäisessä kommentissa yksi väkivaltakeskustelun vakioargumenteista ("tutkimus ei ole uskottava") ja kaikki muutkin yleisesti käytetyt jyräyskeinot ilmenivät hyvin pikaisesti ei-missään-erityisessä järjestyksessä. Tässä sanamuodot ovat minun, mutta väittämät sisällöltään ne ainaiset ja samat:

• Miehet kokevat paljon enemmän väkivaltaa kuin naiset, miksei kukaan tutki sitä? (Onhan sitä tutkittu, ei tästä kauan ole, kun siitä luin artikkelin, ja jälleen kerran: onko miehiltä pois se, että väkivaltaa kokeneet naiset saavat äänensä kuuluviin? Kyllä minä tiedän ja kaikki muutkin tietävät, että naisetkin käyttävät väkivaltaa miehiä vastaan, mutta tämä tutkimus nyt oli näin päin tehty. Todella usein asiasta puhutaan siihen sävyyn, kuin se, että jotkut naiset pahoinpitelevät miehiään, mitätöisi tai oikeuttaisi täysin sen, että jotkut miehet pahoinpitelevät naisia.)
• Naiset käyttävät suhteissaan henkistä väkivaltaa, miksei kukaan kriminalisoi sitä, ja kyllä sen sitten ymmärtää, jos mies lopulta hermostuu ja vähän opettaa akkaa. (Mitä tähän nyt sanoisi? Perinteinen suomalainen tapa katsella asiaa, mutta minua inhottaa.)
• Tutkimuksessa mukana olleet naiset ovat kuitenkin määritelleet väkivallan liian löyhästi, ottaneet mukaan kaikki pienet läpsytkin. (Kuka saa määritellä väkivallan? Sen käyttäjäkö vain?)
• Miehillä on nyky-yhteiskunnassa niin vaikeaa. Enää ei saa olla valkoihoinen lihaa syövä heteromies. (Tämä on aina hämmästyttänyt minua. Nyt, kun joillakin muilla väestöryhmilläkin alkaa olla jotain painoarvoa ja oikeuksia, tämä epämääräinen ryhmittymä nimeltä valkoiset lihaasyövät heteromiehet pelästyvät siitä, että kaikki hyvä ei enää kuulukaan yksin heille.)

Ja lopuksi "suosikkini":

• Jos suomalaiset naiset osaisivat olla oikeita, naisellisia naisia - jos naisten annettaisiin olla naisia ja miesten miehiä - niin miehetkin kunnioittaisivat heitä eivätkä pahoinpitelisi. (Pyörrynkö turhautumisesta nyt vai heti? Estivätkö ns perinteiset sukupuoliroolit naisten pahoinpitelyt Suomessa 150 vuotta sitten? Estävätkö ne sen nykyään niissä yhteiskunnassa, joissa ne ovat laajemmin voimassa? Eivät hitossa.)

 ***

Sitten menin ja vietin naistenpäivää juuri sillä tavalla, jota tuossa alussa paheksuin: ostin itselleni uuden muumimukin kokoelmaani sekä croissanteja ja suklaata.