Luin ensimmäisen Thursday Next -kirjan loppuun, mutta kirjastossa ei ollutkaan kahta seuraavaa osaa. Voi höh. Kirjastossa oli silti kaikkea muuta hienoa, sivistävää ja viihdyttävää; saalis suorastaan vaati päästä hyllystä mukaani. Nyt sitten ihmettelen, millä ajalla ehdin lukea nuo opukset.
Mutta noista kirjasarjoistahan minun piti. Olen nimittäin usein ollut hieman pettynyt mielikuvitusmaailmoihin ja rinnakkaistodellisuuksiin, joita kirjailijat ovat luoneet, jos niistä on kirjoitettu kokonainen sarja. Hyvinä esimerkkeinä palvelkoot juuri tuo Jasper Fforden Thursday Next -sarja ja vaikkapa Harry Potterit. Kirjailijan luoma maailma kehittyy kirjasta seuraavaan, yksityiskohdat tarkentuvat ja niitä tuodaan esiin lisää; henkilöhahmot kehittyvät. Sarjan ensimmäisessä kirjassa maailma on usein suppea, mutta eheä. Toinen kirja saattaa olla edeltäjäänsä paljonkin parempi, samoin kolmas, ja maailman laajeneminenkin pysyy vielä kasassa. Joskus tuntuu kuitenkin harmilliselta, kun mielikuvitusmaailman tietoisen kehittelyn ja yhteyksien rakentelun huomaa (liian) selvästi lukiessaan tarinaa. Kirjailija paikkailee tarinan aukkoja taaksepäin, keksii enemmän taustoja hahmoille ja prosesseille ja saattaa tuoda yhtäkkiä maailmaansa jonkin uuden käsitteen, jonka vaikutus heijastuu taaksepäin sarjan alkuun, eikä aina ihan uskottavasti. Ja niinhän se tarina kerrotaan, ei siinä mitään! Luotu maailma kehittyy ja tarkentuu. On minullakin sellaisia mielikuvitustodellisuuksia, joita olen rakennellut lähes koko ikäni. Mutta tässä jutun juju: minua on monesti harmittanut kirjasarjoissa juuri se, että niistä näkee kirjailijan olevan "vain ihminen"! Että tarina ja mielikuvitusmaailma eivät olleetkaan hänen aivoissaan valmiina ennen ensimmäisen kirjan kirjoittamista, vaan se oli vasta lähtökohta. Maallikon olisi ylevämpi uskoa, että kirjojen todellisuus oli olemassa ja ehjä, ja kirjailijan tarvitsi vain laittaa se paperille. Mielelläni siis näemmä uskoisin jonkinlaiseen jumalaiseen inspiraatioon. Muistan, kuinka petyin teini-ikäisenä Tolkien-fanina, kun jotakin elämäkertaa lukiessani tajusin, että Tolkienkaan ei aloittaessaan TSH:n kirjoittamisen ollut selvillä miten tarina tulisi etenemään. Edes henkilöhahmot eivät olleet lopullisen kaltaisia. Tuolloin se tuntui todelliselta antikliimaksilta.
Noh, hyvät kirjasarjat kantavat loppuun saakka. Joitakin tuntuu venytetyn keinotekoisesti. Joissakin taas ei voi välttyä vaikutelmalta, että kirjailija siirtyy jossain vaiheessa kirjoittamaan ikään kuin lukijoiden mieliksi ja valitsee siksi suurta yleisöä miellyttävän ratkaisun. Olisin esimerkiksi toivonut, että J.K. Rowlingilla olisi ollut rohkeutta antaa Harry Potterin kuolla viimeisessä kirjassa ja näyttää päähenkilön silmin, millainen on velhouden seuraava taso ja tuonpuoleinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti