Puolenpäivän aikaan tänään huomasin, että vaikka työt olivatkin mitä yleensä ovat, olin hyvällä tuulella. Se oli suorastaan vieraan tuntuinen tunne kesken työpäivän. Vähän aikaa jo ajattelin, että mikäs nyt. Tunnistettuani hyvän mielen aloin luonnollisesti miettiä, mahtaisiko se kestää kauan. No, ei ole ainakaan vielä kaikonnut.
Sorveissa todettiin jotain bakteerikasvustoa, ja niihin piti laittaa myrkkyä jolla ylimääräinen elämä toivottavasti kuolee. Pääsin verryttelemään prosenttilaskutaitojani hetkeksi, sillä myrkkyä oli lisättävä koneeseen tietty prosenttimäärä leikkuunestesäiliön tilavuudesta. Toivottavasti meni oikein enkä tuuperru höyryihin huomenna.
Yksi asia on aina vain vaikea: en ole vieläkään oppinut olemaan sosiaalisesti oikeanlainen ihminen. Minun on toistuvasti vähän hankala päätellä, miten olisin ihmisille sopivasti läsnä, en liian tungetteleva enkä toisaalta etäinen. Tulen helposti olleeksi liian puhelias, liian nopeatahtinen keskustelussani, liian utelias ja kyselevä. Se vain käy niin. Haen jotenkin turhan kiihkeästi vuorovaikutusta ja vastakaikua, hyväksyntää. Välillä toisaalta töksäyttelen typerästi tavalla, josta itsekin loukkaantuisin. Alan helposti ajatella, että olen jotenkin rasittava ja kamala ja kukaan ei kaipaa seuraani, enkä uskalla ottaa keneenkään yhteyttä. No, ajoittain varmaan olenkin.
Tein Hesarin yksinäisyystestin tai mikä kysely se olikaan, ja ymmärsin, että yksinäinen en ainakaan ole. Se on mainio oivallus sinänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti