Sähköiset haut!

Päivän, viikon ja kuukauden ensimmäinen työnhakuun liittyvä urputus: Mikä persetti siinä on, että jotkut sähköiset työnhakusysteemit ovat niin kertakaikkiaan syvältä? Tai ehkä jopa 90-luvulta? Taivahan tähden, miksi niitä siedetään? Siksikö, että työtä tulevat hakeneeksi vain ultrakärsivälliset ihmiset, joilla ei päre kärähdä silloinkaan, kun tiedot eivät viidennelläkään yrityksellä tallennu oikeannäköisesti ja omaa CV:tä ei vain saa liitettyä mihinkään lupailuista huolimatta?

Monessakohan paikassa minunkin hakijatietoni, työhistoriani ja koulutustietoni jo ovat? Jotkut systeemit ovat käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta useimmat turhauttavia ja jotkut kerta kaikkiaan raivostuttavia. Kuten tämänpäiväinen. Olin tuskallisesti mutta kärsivällisesti täyttänyt yli kymmenen vuotta työhistoriaani, 20 vuotta koulutushistoriaani ja henkilökohtaiset ominaisuudet silmienväriä ja kätisyyttä myöten, kun tajusin, että loppuosa lomakkeesta koostui kymmenien ja taas kymmenien ominaisuuksien ja taitojen luettelosta; niiden soveltuvuutta omalle kohdalleen piti arvioida asteikolla yhdestä neljään. Ja tässä tulee punchline: MISSÄÄN ei lukenut, kumpi on asteikon yläpää ja kumpi alapää! Että onko ykköseksi arvioitu taito aloittelijatasoinen vai huippu. Ja kokemuksen terävöittämiseksi ilmoitus kertoi, että firma ei vastaa puhelintiedusteluihin ja kyselyt sähköpostilla kiitos, mutta eivät kerkeä oikein niihinkään vastata.

Kieltämättä tuli mieleen, että haluankohan minä sitä työpaikkaa sittenkään ihan hirmuisen kiihkeästi. Tätä ajatusta edelsi havainto pään molemmin puolin tykyttävistä tuomiopäivänkelloista, joiden oletan olleen ohimosuoneni.

Ai että mihin prosessi päättyi? No, täytin lomakkeen nöyrästi soveltuvin osin ja lähetin sen. Mitäpä muutakaan.