Harppauksia

Tytär 1, ujo ja arka mimosa, aikuistuu suurin askelin. Hänen piti hoitaa puhelimella itseään koskeva asia, siis soittaa paikkaan, johon ei ollut ennen soittanut, esitellä itsensä ja asiansa ja niin edelleen. Tämä ei ole hänelle mikään ihan tuostavaan-juttu. Kymmenisen minuuttia hän istui keittiön nurkassa jakkaralla kasvot käsissä ja hoki kimeäksi nousseella äänellä "mää en haluu, MÄÄ EN HALUU, mää en haluu". Jätin hänet hetkeksi rauhaan, koska kyllästyin selittämään rationaalisesti, miksi asia on pakko hoitaa ja nimenomaan hänen itsensä on se pakko tehdä. Tovin päästä kuulin hänen sanovan: "No, kai se on sit pakko tehdä". Sitten hän meni huoneeseensa ja soitti puhelun täysin asiallisesti, ja kaikki oli sitä myöten selvää. 

Olen perin tyytyväinen. Tyttäreen sekä siihen, että maltoin olla liikaa patistamatta.