Noh. Pari yötä on mennyt taas valvoessa. Viime yönä aamuyötä viettäessäni ja kellon vaihtuvia numeroita katsellessani mietin muun muassa sitä, oliko Eino Leino ensimmäinen, joka käytti ilmaisua "kalliit on laulujen lunnaat", kun hän kirjoitti tuon säkeen Elegiaansa. Meinaan, että keksikö hän tuon lentäväksi lauseeksi muotoutuneen sanonnan, vai oliko se jokin sananlaskun omainen ilmaus jo sitä ennen? Jos joku tietää, niin voisi mainita minullekin. Ei sillä nyt niin väliä ole, mutta kun tässä kerran tuli mieleen.
Kun sitten taas nukahdin, niin kuin ilmeisesti kuitenkin tein, näin unta, jossa entiset työkaverini vuosien takaa lähettivät minulle viestejä, joissa he kertoivat, mikä minussa on vikana. Sitten uni muuttui, olin koululuokassa virkkauskurssilla jossa opeteltiin virkkaamaan erilaisia kukkia. Luokan edessä joku opettajahahmo rupesi nimeltä mainiten kertomaan hyviä asioita, joita minä olen tehnyt, ja listaamaan taitoja, joita minulla on, ja minua hävetti aivan järkyttävästi, sillä luettelo oli pelkkää valhetta alusta loppuun.
Näin myös unta, joka oli niin todentuntuinen, että yöllä hereillä/unessa ajelehtiessani olin itse asiassa varma sen olevankin totta. Unessa yli nelikymppinen ystäväni, ennestään kahden aikuisen lapsen äiti, kertoi olevansa raskaana jollekin kylän miehistä. Viime yönä mietin tosissani, pitäisikö minun lähettää onnitteluviesti tälle ystävälle. Nyt aamulla onneksi tajuan, että se oli unta. Toisaalta, kyllähän tämä ystäväni tietysti voi unestani tottakin tehdä.
***
Luin joulunpyhinä Karl Ove Knausgårdin paljon kehutun Taisteluni-trilogian kaksi ensimmäistä osaa. En ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikuttunut. Knausgård toki kirjoittaa rehellisen tuntuisesti ja suunnattoman yksityiskohtaisesti elämästään, tai "elämästään", sillä eikö tämä juuri ole sitä autofiktiota? Kyllä sitä oli hyvin viihdyttävää lukea, ja varmaan luen vielä kolmannenkin osan. Jotenkin vain tuntui, että Kalle Päätalo on tehnyt saman jo vuosikymmeniä sitten.
Nyt olen sitten siirtynyt lukemaan erään ystäväni kirjahyllynraivauksen tuloksista bongaamiani chick lit -opuksia. Niistä yksi, Judith O'Reillyn Wife in the North, tuntuu erityisen hyvältä, särmikkäältä ja viehättävän ei-hunajaisesti kirjoitetulta.
***
Toinen ohuista jämälankasukistani on nähnyt päivänvalon, sikäli kun päivänvaloa tähän aikaan vuodesta on lainkaan saatavilla:
Todistettavasti niitä on nyt siis kaksi. En sortunut aloittamaan uutta sukkaparia, ennen kuin olin saanut edellisen loppuun. Niin.
Sitten piti tietysti heti aloittaa seuraava pari. Yksinkertaisten neuletöiden teko rauhoittaa mieltä, ja rauhoittaminen on luoja nähköön ollut tarpeen viime päivinä. Seitsemän veljestä -langasta neulominen 3,5 mm:n puikoilla tuntuu järkyttävän nopealta, kun edellinen työ oli tuo kuukausia keskeneräisenä lojunut näperrys 2,25 mm:n tikuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti