Kadoksissa olleet työhousuni olivat kuin ihmeen kaupalla palanneet pesulasta. Hyvä niin, olen tehnyt työni jo kaksi viikkoa samoissa housuissa, ja yleensä ne ovat viikonkin käytön jälkeen hyvin likaiset. Tänään tein sorville kuusi uutta, tosin helpohkoa, ohjelmaa ja ajoin jokaisella 4-10 kappaletta. Päivä kului siis lähinnä asetusten eli tällien teossa. Opin jotain uuttakin, nimittäin siistimmän katkaisutavan tankotöihin. Saman tien pääsin sitä soveltamaan kahdessakin työssä. Sorvauksen jumalille kiitos viisaista vanhemmista metallimiehistä (ja tietysti myös metallinaisista, mutta olen itse pajan vanhin naistyöntekijä).
Lounastauolla huomasin, että lumet ovat alkaneet sulaa ja piha peittynyt vesilammikoihin ja iljanteisiin. Ruokapöydässä puhuimme kollegoistamme selän takana, tosin emme pahaa. Hotkittuani kastikkeen ja perunat ja sotkettuani työpaidan rinnuksen pannukakulta pudonneeseen mansikkahilloon luin pukuhuoneessa Kyllikki Villan matkapäiväkirjaa Vanhan rouvan lokikirja. Sain äkillisen halun matkustaa rahtilaivalla Etelä-Amerikkaan.
Työpäivä oli viikon siedettävin, mikä ei tällä viikolla ole kovin paljon. Olen henkisesti jotenkin preerialla, missään ei näy mitään kiintopisteitä, vaan vain erämaata joka suunnassa.
***
Joulu ei enää tässä iässä ja elämänvaiheessa tunnu oikein miltään. Vapaapäiviähän se tietysti tuottaa, ja yleensä kotona on siistiä ja sievää ja paljon ruokaa. Muuten: hmph. Humpuukia, niinkuin entinen mies sanoi. Lahjoja olen sentään saanut hankittua, sellaisiakin, joita on kiva antaa, koska tiedän niiden a) olevan järkeviä ja b) ilahduttavan saajia. Jotkut lahjottavistani joutuvat tyytymään pelkkään ilahduttamiseen (jos siihenkään), koska annan heille pelkkää kaunista turhuutta.
Huomenna sonnustaudun haarniskaan ja sotamaalaukseen ja kävelen korkokengissä polvet lonksuen työpaikan pikkujouluihin. Pitääpä muistaa ottaa drinkkiliputkin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti