En viitsi kirjoittaa menneestä vuodesta mihinkään mitään yhteenvetoa, edes päiväkirjaani, koska hyvät asiat muistan halutessani aina, hyviä tekoja en varmaankaan suuremmin tehnyt ja huonot asiat ja teot pyörivät kuitenkin mielessä kutsumattakin.
Otin uuden vuoden vastaan protestihengessä, makasin sängyssä peitto pään yli kiskottuna enkä keikkunut keittiön ikkunassa katselemassa raketteja. En pidä ilotulituksista, varsinkaan jälkeenpäin. Tänään lyhyellä kävelymatkalla kuntosalille näin kaksi räjäytettyä roskista ja epälukuisen määrän ilotulitusroskaa. Myös taloyhtiön pihamaalla. Mikä perkele siinä on, että edes sellaista paikalleenjäävää laatikonmallista jätettä ei viitsitä kerätä pois, kun ruudinsavu hälvenee?
On sovelias vuodenaika ajatella kalentereja. Minussa asuu selittämätön rakkaus maisemakalentereihin, joissa on kaunis ja kuukauteen sovelias suomalainen maisema joka lehdellä. Kuvittelen itseni usein niihin maisemiin mukaan. Kesän kuvissa paistaa aina aurinko, ellei sitten ole kyseessä upea auringonlasku järven taakse. Joulukuusta maaliskuuhun kuvissa on lunta - vahingossakaan tammikuulle ei ole koskaan suomalaisissa kalentereissa laitettu kuvaa tämän tammikuun ensimmäisen päivän kaltaisesta maisemasta kaikkine harmauksineen ja likaisuuksineen. Työpaikalla sain uudeksi seinäkalenterikseni maisemia Baden-Württembergista, ja ne ovat hyvin viehättäviä, mutta kevät tuntuu tulevan meikäläisestä näkökulmasta aika varhain, sillä jo maaliskuun kuvassa on hillittömästi kukkia. Baden-Württemberg on kuitenkin reilusti parempi kuin traktori- ja tyttökalenterit, jotka ovat yleisimpiä vaihtoehtoja metallimiesten ajanmääritykseen. Kotosalla en saanut tahtoani läpi eikä jääkaapin ovessa ole maisemakalenteria, sillä emme löytäneet versiota, jossa olisi palstat kaikille eri perheenjäsenille tai muuten tarpeeksi kirjoitustilaa. Muumikalenterilla oli nämä ominaisuudet.
Katselen usein alkuvuodesta etukäteen maisemakalenterien kuvia. Idealisoitu vuosi, puhtaana edessä. Konkreettinen tapa hahmottaa se, että tulossakin voi olla jotain hyvää ja kaunista, eikä ainoan tunteen tarvitse olla haikeus menneen vuoden suhteen. Tunnen itseni jokseenkin dorkaksi kirjoittaessani jotain tällaista, vaikka se onkin minulle totta.
Vaihdanpa samalla blogin ulkoasua johonkin vähemmän masentavan väriseen. Jospa piristyn itsekin. (Epätodennäköistä, vielä kuukausi vähintään menee kaamostunnelmissa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti