Heräsin aamulla kesken vilkkaan ja tapahtumarikkaan unen, jossa juoksin alasti Helsingin keskustassa etsien parkkipaikkaa. Sitä, miksi parkkipaikkaa piti etsiä alasti, ei uni kertonut. Siitähän se päivä sitten alkoikin hilpeästi.
Kuulin, että työnantaja on ilmeisesti myymässä koneet, joilla olen viimeisen vuoden tehnyt töitä ja joita olen hiljalleen jopa oppinut täysipainoisesti käyttämään. Vanhojahan ne ovatkin, tietysti, mutta muutosvastarintaisena ihmisenä suhtaudun asiaan vähän karsaasti. Vallankin, kun minun pitäisi sitten oppia taas uuden koneen käyttö, ja vielä sellaisen, jossa on ominaisuuksia, joiden käytöstä minulla ei ole mitään kokemusta (ja näiden ominaisuuksien myötä koneella tehtävät työt ovat vaikeampia kuin nykyiset työni). Heti alkoi pelottaa. Tarvitsisin jonkun, joka opettaisi perusasiat, mutta työpaikkani toimintamallit tuntien opetusta ei luultavasti ole suuremmin luvassa vaan minun oletetaan jotenkin mystisesti imevän ilmasta oppini. Ja luonnollisesti tulosta pitäisi alkaa tehdä heti, tai viimeistään parin päivän jälkeen. Tulevaisuus näyttää siis jotensakin uhkaavalta, tai ainakin stressaavalta. Mitenköhän ehtisin kehittää jostain uuden työpaikan joululoman aikana? (Vastaus: dream on!)
Tein tänään sentään töissä sellaisenkin asian, jossa tiesin olevani hyvä ja voivani sanoa painavan sanan: oikoluin muutamia vieraskielisiä sähköposteja ja korjasin kielivirheet.
Iltaa kohti kuitenkin tuli rauhallinen mieli. Ehkä tämä on sitten jo hiipivää, alkavaa joulurauhaa? Talvipäivänseisausrauhaa? Ensi viikolla tähän aikaan päivä on jo alkanut taas pidetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti