Perhana

Leijuin joulunpyhät jonkinlaisessa ilon ja rauhan tilassa, mutta näemmä se kesti vain joulunpyhien ajan. Tänä aamuna heräsin hyvin nukutun yön jälkeen myöhään, kello oli jo vartin yli kahdeksan (minulle tämä on erittäin, erittäin poikkeuksellista), ja ensimmäinen ajatukseni oli: "Mä nukuin näin pitkään, miten mä ikinä pystyn taas maanantaina heräämään kuudelta töihin?" Työelämäahdistus oli siis palannut salavihkaisesti yön aikana. Olen tietysti itse siihen syypää, sillä eilen illalla ajattelin ja puhuin alanvaihtoasioitani puolison kanssa. Joka tapauksessa: synkeys on taas päälläni kuin läpimärkä ja kurainen räsymatto.

Asioita, jotka harmittavat, ahdistavat ja suututtavat tänään (ja huomenna):

1. Tiedän, että minun pitäisi vaihtaa alaa, vähintään työpaikkaa. En saa sitä tehtyä. En ole missään tarpeeksi hyvä, en edes työn hakemisessa, en pysty tekemään vaikutusta keneenkään, ja hakemukseni päätynevät suoraan roskapostilooshiin.
2. Haluaisin, että minulla olisi unelmia. Haluaisin tietää, mihin tähtään. En kuitenkaan tiedä.
3. Haluaisin olla jossain asiassa niin hyvä, että sillä olisi jotain merkitystä. En kuitenkaan ole.
4. Olen jauhanut tätä työelämäangstiani ja epäonnistumisen tunnettani puolisolle ja harvalukuisille luottoystävilleni niin paljon, että he ovat kuulleet jo kaiken kymmeniä kertoja. Mikään ei muutu miksikään, edes valitukseni ei kehity, mitään uusia ideoita ei synny. Kaikki alkavat kyllästyä minuun. Kaikki OVAT JO kyllästyneet minuun.
5. Tunnen jumalatonta syyllisyyttä siitä, että minulla ei ole oikeasti mitään isoja ongelmia, mutta siltikään en osaa olla. Ympärilläni on ihmisiä, joiden ongelmissa on kyse elämästä ja kuolemasta. Minun ongelmani ovat ratkaistavissa, mutta en pysty siihenkään. 
6. Pelkään tulevia kuukausia työpaikallani. Pelkään, että joudun ykskaks tekemään asioita, joita en osaa tehdä, ja että epäonnistumisesta seuraa rähinää.
7. En muista enää aikaa, jolloin niskani ei olisi ollut kipeä. Mahtaako sellaista aikaa enää koskaan koittaa? Minua ärsyttävät kaikki ne hilpeät kertomukset siitä, kuinka kuntosaliharjoittelu kadottaa niska- ja hartiaseudun vaivat taivaan tuuliin lopullisesti ja iankaikkisesti, aamen. Eipä ole kadottanut. Olkapääkin on kipeä nykyään.
8. Hiihtämäänkään ei pääse.

No niin, siinähän sitä jo olikin. 

***

Kävin ruokakaupassa. Liukuportaissa näin työkaverini Ukrainan-Reinon (nimi muutettu). Hän tervehti iloisesti, mutta hänen näkemisestään tulivat vain työt mieleen entistä kirkkaammin. Kassalle tullessani kärryni oli täynnä anti-jouluruokaa: kaalia, papuja, kasvispihviaineksia, pakastekasviksia, keittoaineksia. Mietin, mahtavatko kassahenkilöt nähdä tänään jatkuvasti vastaavanlaisia ostoskuormia.