Näennäisen toimettomien päivieni päätteeksi puoliso kysyy kotiin tultuaan usein, mitä olen tehnyt. Kun vastaan jotain siihen suuntaan, että imuroinut, pessyt vessoja, pessyt pyykkiä tai muuten vain järjestellyt asioita, puoliso yleensä sanoo:"Mikset sä tee koskaan mitään kivaa?"
Tänään puen sanoiksi, miksi en tee enemmän "mitään kivaa".
- Minulla ei ole tällä hetkellä (eikä aikuisiällä ole ollut ollenkaan, oikeastaan) sellaista intohimon kohdetta, jonka tekemiseen uppoutuisin niin, että kotityöt ja arkinen elinympäristön kohentaminen voisi unohtua ja jäädä syrjään.
- Minulla on paljonkin asioita, joiden tekemisestä nautin, mutta ne ovat niin pieniä ja turhia ja niistä saatava nautinto loppujen lopuksi niin mietoa, että en osaa keskittyä niihin, jos minulla on velvollisuuksia suorittamatta. Ytimissäni on hyvin, hyvin syvällä käsky "ensin työ, sitten huvi". En osaa antautua vaikkapa lukemiselle tai kirjoittamiselle, jos taustalla möllöttää jokin ikävähkö askare, joka pitäisi tehdä. Varsinkaan nyt, kun palkkatyötä ei ole ja kun tunnen ensisijaiseksi velvollisuudekseni kodinhoidon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti