Ihan pienesti tänään alkoi kalvaa yksi asia. Näinä sosiaalisen median aikoina sitä saa hyvin usein lukea statuspäivityksiä tyyliin "mikä meitä ihmisiä vaivaa". Kerrotaan esimerkkejä: ihmiset kulkevat kaatuneen mummon ohi kadulla, kukaan ei auta itkevää lasta tavaratalossa jne, KUNNES tämä statuksen kirjoittanut henkilö tulee paikalle ja hoitaa asian. Välitettävä viesti onkin siis ohuesti verhottu "mikä teitä kaikkia muita vaivaa?"
Samaa sarjaa ovat sellaiset päivitykset, joissa henkilö avautuu siitä, kuinka ihmiset valittavat aivan turhasta sosiaalisessa mediassa ja muuallakin. Yleensä sen jälkeen päivittäjä kertoo jostain henkilökohtaisesta elämäntragediasta, vaikkapa omasta tai läheisen sairaudesta, jonka ansiosta hän itse ei koskaan enää valita turhasta vaan elämänarvot ovat menneet oikeaan järjestykseen ilmeisesti pysyvästi ja lopullisesti.
No ihan hyvä sinänsä. Toki on tärkeää, että ihmiset auttavat toisiaan, tuntemattomiakin. Ja onhan se oivaa, jos tuntee kykenevänsä keskittymään oleellisiin asioihin elämässä. Mutta miksi ihmeessä tällaiset asiat pitää aina kertoa niin, että vertaa omaa erinomaista itseään tuohon enemmistön tietämättömään, itsekkääseen ja elämäntaidottomaan laumaan? Kyynisen metsäsuomalaisesti pidän edelleen totuutena sitä, että omakehu haisee vallankin tällaisissa asioissa. Hyviä asioita pitää tehdä! Maailmaa pitää parantaa! Mutta miksi siitä pitää huudella? Kehujen toivossa?
Sosiaalinen media tuntuu saavan ihmiset hölöttämään kaikkien kuulosalle asioita, jotka voisi olla viisaampaa jättää päänsä sisälle tai vaikka päiväkirjalleen. Totta kai jokainen kaipaa kiitosta ja huomiota hyvistä teoistaan, mutta on eri asia, tekeekö kiitoksen kerjääminen hyvää vaikutelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti