Kotiopettajattaren postaus (ei romaanin pituinen)

Koululaisilla on näihin aikoihin vuodesta kokeita harva se päivä ja se koskettaa joskus työttömiä ja laiskoja perheenäitejäkin. Havaitsin, että tytär 1 ei oikein pysy opiskelutekniikkansa kanssa sakin mukana nyt, kun etenkin reaaliaineiden oppisisällöt ovat ylemmillä luokilla laajentuneet. En tosin tiedä, onko tämä peruskoululaisten keskuudessa kovinkaan poikkeavaa, koska tytär 1 on esikoinen ja joutuu siksi kärsimään siitä tosiasiasta, että on ensimmäinen ja vanhin teini-ikäinen,  jota hänen vanhempansa ovat ikinä kasvattaneet ja maailman läpi paimentaneet. 

Ei ole käynyt selville, mikä tytär 1:n kohdalla olisi soveliain tekniikka - oppiiko hän parhaiten visuaalisin, auditiivisin vai kinesteettisin avuin - joten yritin opettaa hänet kirjoittamaan lyhennelmiä ja tukisanalistoja yhteiskuntaopin jumalattoman pitkästä koealueesta. Käytännössä päädyin lukemaan koealueen itse ja kirjoittamaan siitä malliksi kysymyksiä. Niin kuin itse olisin tehnyt, jos kyseessä olisi minun kokeeni. Kyseenalaistin tämän toiminnan järkevyyden välittömästi jälkeenpäin: minun pitäisi luonnollisesti olla pakottamatta tytär 1:stä omaan muottiini. Sitten kyseenalaistin kyseenalaistamiseni: koska tyttärellä ei ole mitään muuta havaittavaa opiskelutekniikkaa kuin kirjan hajamielinen lehteily (ja kaikki kunnia sille niillä joilla se toimii - tytär 1:llä ei toimi), tunsin olevani oikeutettu opettamaan hänelle sen tekniikan, jota itse käyttäisin. Kuten muussakin oppimisessa ja opetuksessa, uskon tässäkin siihen, että usein vain on helpompi, kun ei jää ihan tyhjän päälle vaan saa edes jonkinlaisen mallin, jolla pääsee alkuun ja jonka päälle voi sitten alkaa soveltaa, kun oppiminen alkaa kaivata syventämistä.

Tytär sai kysymyslistani ja etsi opiskellessaan kysymyksiin vastauksia. Preppasin sitten häntä ja purimme yhdessä koealueen ytimiinsä. Asia oli erittäin tärkeä, kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet, asuminen, verotus, pankkien toiminta ja sitä rataa - seikkoja, jota pitäisi myös ymmärtää, eikä vain osata ulkoa. 

Preppausvaiheessa hermot menivät ajoittain molemmilta asianosaisilta. Ei siitä sen enempää. En ole ylpeä itsestäni. Pahimman slaagin taisin saada, kun tytär kertoi progressiivisen verotuksen tarkoittavan sitä, että "mitä isompi palkka, sitä vähemmän veroa maksaa".

Nähtäväksi jää, oliko kokeilusta hyötyä. Jos sattuisi niin, että tytär 1 saisikin tästä kokeesta vähän paremman numeron kuin yleensä, ehkä hän inspiroituisi kokeilemaan toistekin jotain muuta kuin pelkkää lukemista. (Minun hands-on -tyyppinen puuttumiseni opiskeluun ei oikeastaan ole meille kummallekaan hyväksi, ei lyhyellä eikä pitkälläkään aikavälillä.) Mietin jo jonkinasteista lahjontaakin. Minä en yleensä ole ollenkaan tällainen! Mikä minuun on mennyt, keskiasteellehakupaniikki varmaan?

***

Tytär 2 tutki aamiaisella istuessaan tablettia, ja tullessani keittiöön sanoin refleksinomaisesti että tietokone pois kun syöt. Oli kuulemma iskän lupa, koska aamiaisella oli alettu selvitellä Stalingradin piirityksen yksityiskohtia ja sitä, missä vaiheessa aikajanaa kolmannessa valtakunnassa oli pelkkiä työleirejä ja missä vaiheessa tulivat tuhoamisleirit. Ja mitkä olivat Molotovin ja Ribbentropin etunimet ja arvoasemat. Ja kuinka kauan El Alameinin taistelu kesti. Tietokoneelta ei ollut selvinnyt, mitä ihan oikeasti tarkoittaa sanonta "jäädä mottiin"; tätä ilmaisua oli kuulemma käyttänyt opettajakin koulussa eikä tytär 2 ollut kehdannut kysyä. Piirsin kuvan siitä, miten armeija jää mottiin. Jotain sentään sain tehtyä niin, että jälkikasvu ymmärsi asian.