Heräsin sillä kuuluisalla väärällä jalalla ja olin heti aamusta toivoton, synkkä ja pahantuulinen, tai vähintäänkin kärttyisä. Tätä oireilua kannattaa yleensä hoitaa siivoamalla, joten pesin jääkaapin, imuroin huushollin ja pyöritin koneessa satsin pyykkiä. Se auttoi, ainakin sen verran, että voin katsoa tyytyväisenä jääkaappiin. Paitsi että jääkaapissa on lähinnä valo.
Olen joissain asioissa huolestuttavan itsekeskeinen. Minusta nimittäin tuntuu usein siltä, että asiat ovat minun syytäni. Puolison unettomuus ja uupumus ainakin varmasti on, samoin tyttären ailahteleva koulumenestys. Voi olla, että olen jollakin lailla aiheuttanut tämän veemäisen sään ja vesisateenkin.
***
Jälkikirjoitus: Tuli tässä mieleen, että miksiköhän olen hengessäni vastustanut niin voimakkaasti sitä, että voisin oikein opiskelemalla verestää olemassaolevaa kielitaitoani tai jopa opetella jotain uutta kieltä? Olen kai ajatellut, että koska olen (myös) kielenopettaja, muiden osaamieni kielten jatko-opiskelun olisi väistämättä johdettava siihen, että hankkisin pätevyyden opettaa niitä. Se taas olisi inhottava prosessi tentteineen ja pakollisine kieliharjoitteluineen, sillä en ole lainkaan samalla tavalla kiinnostunut niistä kahdesta muusta kielestä, joita jonkin verran osaan, kuin olen englannin kielestä, jota rakastan intohimoisesti. Mutta herra nähköön, mikä pakko niitä olisi opettaa? Voisinhan treenata niitä omaksi ilokseni, kerrata kielioppia (kielioppi on ihanaa), pyrkiä vaikka sujuvampaan sanomalehdenlukutaitoon. Tai voisin tehdä kuten tytär 2 ja yksinkertaisesti lainata kirjastosta tai etsiä netistä jonkin itselleni ennestään tuntemattoman kielen kursseja ja oppimateriaalia, oppia niistä sen verran kuin tuntuu mukavalta ja katsoa mihin se johtaa, jos mihinkään.
Olen kai vain niin järjettömän fiksoitunut siihen, että kaikki on tehtävä hartiavoimin ja hyvin, tai sitten siihen ei kannata kajota lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti