Sukset survaiskaa

Kyynikkona ja pessimistinä minulla ei ole taipumusta hehkutukseen, mutta jos olisi, niin nyt voisin vähän hehkuttaa. Oli nimittäin kerrassaan hieno hiihtolenkki. Pakkasta tosin oli varmaan 13 astetta eivätkä pitopohjasukset silloin aivan optimaalisesti luista, mutta jotenkin oli kyllä poikkeuksellisen hyvä fiilis ladulla. Kai tämä nyt on sitä endorfiinipäihtymystä sitten? 

Keltanokkaisia huomioita ladulta:

• Ensimmäinen kilometri tai kaksi voivat tuntua jäykiltä ja hankalilta, mutta se ei kerro välttämättä loppumatkasta mitään: tänäänkin suksi alkoi luistaa ja potku lähteä kunnolla vasta lihasten lämmettyä.
• Ylämäkitekniikkaa pitää edelleen kehittää...
• MIKSI-sarja, osa yksi: Kun pitkässä alamäessä perinteisen ladulla on kevyehkö, pitopohjasuksinen ja siksi hitaampi hiihtäjä (minä) sekä vieressä luistelu-uralla iso ja leveä mies aivan rinnalla, MIKSI takaa tulevan nopean hiihtäjän on aivan pakko ohittaa näiden VÄLISTÄ? Raosta, josta hädin tuskin mahtuu, jos kääntää ylävartalon sivuttain?
• MIKSI-sarja, osa kaksi: Jos lapsi on pieni, hädin tuskin kaksivuotias, eikä osaa hiihtää niin hyvin, että aikuinen voisi hiihtää hänen kanssaan/perässään, MIKSI hänet on tuotava varsinaiselle kuntoladulle? Tykkilumiladulle, kaupungin ainoalle, jossa on tällä hetkellä erittäin paljon hiihtäjiä? Kun tällaista latua sytkyttelee niiskuttava lapsi, jonka sukset ovat yhtä pitkät kuin ison miehen kengät, joka ei osaa käyttää sauvoja, ja jota vieressä kävelevä aikuinen työntää selästä, eikö olisi viisaampaa hiihtää Jossain Muualla? Vaikka siinä urheilukenttää kiertävällä harjoitusladulla? Jossa siinäkin, kuten tällä kuntoiluladullakin, on sivumennen sanoen kävely kielletty. Tämä on taas sitä samaa osastoa kuin se, että jotkut heittävät roskapussinsa liikkuvan auton ikkunasta tienviereen: tiedän ja olen nähnyt, että sellaista tehdään, mutta en mitenkään tajua, miksi.

Mutta nyt teelle. Posket saattoivat saada hieman kylmää.