Maanantait tuntuvat viikon karseimmilta päiviltä etukäteen sunnuntai-iltapäivisin ajateltuina, mutta tosiasiassa tiistait ovat työviikkojen aallonpohja ja ahteri. Syystä tai toisesta hankalimmat asiat sattuvat aina tiistaisin. 8,5 tunnin työpäivä kellokortin sisäänleimauksesta ulosleimaukseen ei koskaan ole niin pitkä kuin tiistaina. Iltapäivisin minään muuna päivänä ei ole niin nälkä kuin tiistaina. Tiistait sietäisi reformoida.
Aamu alkoi taas hilpeästi, kun heräsin kesken raskausunen. En päässyt vielä synnytykseen asti unessa, minulla oli vain viehättävä pieni raskausmaha ja lapsen raajat tökkivät sitä sisäpuolelta niin, että tunsin kohoumia. Yritin saada muitakin huomaamaan ne, mutta kukaan ei halunnut katsoa saati koskettaa. Itse asiassa kukaan ei tuntunut huomaavan minun olevan raskaana, ja unessa ajattelin, että johtuukohan se siitä, että olen niin vanha; ihmiset eivät joko usko että olen siunatussa tilassa tai se on heidän mielestään niin ällöttävää etteivät he halua uskoa. (Reaalimaailmassa en suinkaan ole mitenkään toivottoman vanha raskautumaan.)
Töissä paleli koko päivän, paitsi sen varttitunnin ajan kun siivosin robottisolua hiki hatussa. Esimiehen kanssa oli taas ärsyttävää kissanhännänvetoa. Tulen pitkäksi aikaa pahalle tuulelle siitä, että minua kyykytetään tai minulle puhutaan tylysti ja nolaavasti toisten kuullen. Koko aamupäivän tuntui, kuin hartioillani olisi ollut raskas ies; mietin, mitä ihmettä teen täällä/siellä. Yksi kone hajosi, piti käyttää toista, joka ei myöskään suostunut kaikkiin toimintoihin, joten kappale piti viimeistellä kolmannella, primitiivisellä koneella. Tauolla luin Pentti Saarikosken päiväkirjaa ajalta, jolloin hän oli Hesperiassa kuivumassa. Se oli aluksi mielenkiintoinen, mutta heti, kun Saarikoski pääsi sairaalasta pois ja matkusti Pariisiin jaarittelemaan, minua lakkasi kiinnostamasta. Olkoon mokoma.
Kotiin lähtiessäni olin sentään jo tyyni. On tammikuun loppu ja töistä lähtiessä ei ole enää pimeää. On helpompaa olla. Jokin kynnys on ylittynyt: se kaikki, mitä minulla on työelämän ulkopuolella, riittää taas vallan hyvin kompensoimaan työn kuormituksen. Osaan enimmäkseen ottaa työn työnä; repsahdukset ovat satunnaisia ja lyhyitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti