Yksi suosikkilounasravintoloistani tarjosi tänään buffetlounasta puoleen hintaan, joten tietenkin tein asiaa kaupungille käydäkseni samalla siellä. Harvoin olen syönyt itseni näin täyteen neljällä eurolla. Hintaan kuului myös kahvi ja suklaaleivos, ja koko tarjonta oli vegaanista, paitsi maito, jota laitoin kahviin. Yksi syy lounaan täyttävyyteen olivat ravintolalle luonteenomaiset pyörykät, joita söisi vaikka kuinka paljon, elleivät ne olisi niin ruokaisia, että kaksi tai kolme riittää ihan hyvin. Tai riittäisi. Tulen aina syöneeksi niitä enemmän kuin oikeasti jaksaisin.
Kotiympyröissä lopetimme juuri kasvissyöntitammikuun. En ole siitä paljon huudellut, koska olin etukäteen melko varma, että onnistun senkin jotenkin mokaamaan enkä esimerkiksi keksi vaihtelevia ruokia, joita tyttäretkin söisivät. No, ruokalajien miettiminen oli kieltämättä se kuukauden hankalin osio, mutta ei kovin hankalaa sekään. Repertuaariimme kuuluu silti vielä varsin vähän kasvisruokia, vaikka kokeiltujen reseptien määrä kasvoikin huomattavasti aiempaan nähden. Puoliso osoittautui taas lahjakkaaksi - hänen soijasuikalestroganoffinsa oli kerrassaan erinomaista, maukasta ja täyttävää, ja lasagnensa mehukasta ja riittoisaa. Itse opettelin seitanin käyttöä ruoanlaitossa, ja totesimme, että seitanpihvit maistuvat ja tuntuvat suussa suunnilleen samalta kuin grillitassut, ja todennäköisesti grillitassuissa on suunnilleen yhtä paljon lihaakin. Seitan pysyy listallamme tammikuun jälkeenkin. Onnistuin vihdoin myös tekemään kasvispihvejä niin, että ne pysyivät hyvin koossa paistamisen aikana. Avainsanat siihen taisivat olla härkäpapurouheen käyttö sekä se, että hoksasin vihdoin lisätä pihvisössöön pari ruokalusikallista vehnäjauhoa.
Ei meistä silti tullut kokonaan kasvissyöjäperhettä. Tytär 1, joka ei välitä juustosta suuremmin, fantasioi koko kuukauden ajan lauantaimakkarasta. Molemmat tyttäret haikailivat "keltaisen kanakastikkeen" perään. Tytär 2 ei juurikaan valittanut kasvisruoista, mutta ei hoksannut tarpeeksi ajoissa, että niitä voisi syödä määrällisesti enemmän, jottei veto loppuisi treeneissä. (Kyllä niissä ruoissa proteiinia oli, sitä mietittiin joka kerta erikseen.) Minä olen oppinut pitämään kasvisruoista vasta varsin myöhään aikuisiällä, ja tässä iässä on se vika, että aatteen palo puuttuu vähän kaikilta elämän osa-alueilta. Sen takia en ainakaan vielä ole saanut itsestäni irti ryhtyä kokonaan kasvislinjalle, saati vegaaniksi. Minulle on pari kertaa sanottu, että näytän kasvissyöjältä. Sen täytyy johtua tästä tukasta, en keksi mitään muuta syytä. Tukkani alla olen vain wannabe-kasvissyöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti