Ystävänpäivä, lukee kalenterissa. Lähetin kyllä korttejakin, niitä värityskuvia, joihin olen häpeäkseni jäänyt hieman koukkuun (mutta kun kuvat ovat kauniita ja värittäminen rauhoittavaa).
Mietin, ketkä tässä maailmassa sanoisivat minua ystäväkseen. Ja millä perusteella?
Olen kranttu käyttämään ystävä-nimitystä. Ystävyys ei ole pelkkää hyvää tahtoa eikä sanoja. Ystävyys eletään ja koetaan, lonkerot ja tuntosarvet koskettaen. Siksi se kai onkin melko harvinaista.
Sain postissa valokuvan, jossa olen prinsessakruunu päässä ja muoviviikset nenällä juomassa kuohujuomaa puun alla. Näytän melkein hyvältä, viiksistä huolimatta. Viime kesä. Olin kuvanottohetkellä vielä onnellinen ja viattoman tietämätön. Olen vihainen silloiselle itselleni, naiiville untelolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti