Tyttären piti haastatella etiikka-aiheisessa tehtävässään "vanhempaa tai isovanhempaa", ja koska aita oli minun kohdaltani matalin, hän haastatteli minua. Kysymykset eivät olleet sen enempää eivätkä vähempää kuin millaiset elämänarvot sinulla on, mikä on elämän tarkoitus tahi millaisen elämänohjeen antaisit lapsellesi/lapsenlapsellesi. Tulipahan samalla näitäkin pikaisesti taas mietittyä. Tarkistin sitten jälkikäteen, että minua oli siteerattu oikein, ja oli. Elämän tarkoituksesta sanoin, että yksilötasolla mitään ulkoapäin annettua tai yleistä tarkoitusta ei ole, joten sen saa ihan itse itselleen keksiä. Ja lajitasolla ihmisen elämän tarkoitus on lajin jatkuminen. Jos jälkimmäistä soveltaa yksilötasolla, minulla ei enää oikeastaan ole syytä jatkaa elämääni, koska jälkeläiseni olen synnyttänyt ja jo aikuisuuden kynnykselle kasvattanut.
Ja sitten tuli kysymys millaisia elämänohjeita sait lapsuudenkodistasi. Tässä kohdassa jouduin hieman sensuroimaan tai ainakin miedontamaan näkemystäni peruskoulukelpoiseksi. Sisäistämäni ohjeet ovat neutraaleiksi sanoiksi puettuna lähinnä "ihminen ei saa ajatella, että ansaitsisi automaattisesti jotain hyvää; mitään ei tule ilmaiseksi; täytyy aina tehdä oma osansa niin että muut voivat luottaa siihen, että se tulee tehdyksi".
Tyttären pitänee julkistaa haastattelu oppitunnilla jollakin tapaa. Odotamme lastensuojeluviranomaisen yhteydenottoa.
Kyllä minä yhteen ihan nätisti ja vähemmän raadollisestikin vastasin - siihen, kun kysyttiin omaa elämänohjettani lapselleni. Ohjeeni kuului "pyri mielekkääseen elämään, jossa on rakkautta". Lälly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti