All Hallows

Pitkästä aikaa ensimmäinen työhaastatteluni oli periaatteessa antoisa. Olin varautunut ehkä puoleen tuntiin, vaan minuapa puhutettiin yli puolitoista tuntia. Haastattelija tuntui aidosti kiinnostuneelta siitä, että tehtävän luonne tulee hakijalle selväksi, ja esitteli vielä tilatkin siinä määrin laajasti, että yleensä sellaista näkee vasta sitten, kun on jo tullut työhön valituksi.

En pidä totaalisen mahdottomana, että saisinkin tuon paikan. En toisaalta pety mitenkään pahasti, jos ja kun en saakaan. Olin haastattelussa sikäli oma itseni, että sanoin suoraan, että työstä saatava palkka on työn määrään nähden pieni, ja annoin myös ymmärtää, että pidin työaikakäytäntöä varsin joustamattomana. Kerroin rehellisesti, mitä osaan tehdä, en edes liioitellut yhtään. Kysyttäessä kerroin totuudenmukaisesti myös, mitä odotan työelämältä ylipäätään - myös sen, että haluan voida työssä hyvin ja tuntea tekeväni merkityksellistä työtä. En rupea pelaamaan pelejä; jos en sovi tuohon työhön, niin sitten en sovi. Joku muu sopii. Hakemuksia oli kuulemma tullut kymmenittäin, vaikka kyse on määräaikaisesta työstä.

***

Kaveri lähetti kännykkääni pelottavan kuvan itsestään halloween-vermeissä. Vastaiskuksi kaivoin laatikostani vanhat vihreät pirunsarveni, jotka pysyvät nätisti päässä hiusten sekaan katoavalla kuminauhalla, ja lähetin devil-selfien hänelle. Nyt odotan muuta perhettä kotiin sarvet edelleen päässä. Saa nähdä, huomaako kukaan mitään eroa normaaliin pirullisuuteeni.

Päivän naurun tarjosi Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palsta Helsingin sanomista poimitulla pätkällä: "Irtisanotun uusi onni. It-ammattilainen sai kaksi kertaa vuoden sisällä." Jotkut siis tässäkin maassa osaavat olla vähään tyytyväisiä.