Olin muuten eilen taas sienessä. Se oli aika helkkarin hauskaa. On palkitsevaa kulkea nenä maassa suppilovahveroita etsien - siis siinä tapauksessa, että niitä löytyy. Näpit ja varpaat kyllä palelivat metsässä sen verran, että tunsin sulaneeni vasta eilen illalla parin kolmen teekupillisen jälkeen ja istuttuani tuntitolkulla viltin alla.
Lueskelin #Gamergate -juttuja, joista en siis sinänsä tiedä mitään, koska en ole seurannut medioita aktiivisesti. (Tämä oli disclaimer.) Nyt-liitekin kirjoitti aiheesta, ja kommenttiosio, tuo internetin syöpä, täyttyi näkemyksistä, joiden mukaan artikkeli oli väärässä ja oikaiseva ja feministinen ja siksi ytimestään paha. No joo.
Mielipiteen muodostamista siinä sitten rupesin ajattelemaan. Nykyään kun tuota informaatiota, laadusta riippumatta, on saatavilla noin miljoona kertaa yli todellisen tarpeen, on paljon entistä vaikeampi olla jotain mieltä kovinkaan vankasti. Ylipäätään: mistä sitä tietää, mikä on totta? Ja mitä se totuuskin sitten on? Kaikesta löytyy aina vähintää tusina enemmän tai vähemmän erilaisia näkemyksiä, ja vaikka olisikin mielestään muodostanut jostain asiasta mielipiteen, näkemyksen tai osan maailmankatsomustaan, niin jossain vaiheessa tulee kuitenkin eteen asioita, joita ei ole ottanut huomioon. Niiden valossa saattaa vaikka joutua muuttamaan mieltään!
Jotkut ihmiset vaikuttavat ainakin ulospäin kovin varmoilta siitä, että tietävät totuuden ainakin joistakin asioista. Päättelen tämän siitä, että nämä ihmiset kertovat näkemyksensä milloin mistäkin kovin herkästi, äänekkäästi ja paatoksella. Heillä on myös varasto hyväksi havaittuja vasta-argumentteja yleisimpiin väittely-yrityksiin, vähän kuin uskovaisilla, joilla on lista raamatunlauseita joista valita kuhunkin tilanteeseen sopiva.
No, monilla selkeiden mielipiteiden ihmisillä on toki myös substanssia ja argumentointitaitoa ihan oikeasti. Sellaista kahdehdin. Minullahan on tietysti hitonmoinen läjä mielipiteitä, mutta en yleensä tuuleta niitä kovin äänekkäästi muiden nähden ja kuullen. Minuun on helppo vaikuttaakin: ainakin liveseurassa keskusteltaessa olen herkästi samaa mieltä aina kulloisenkin edellisen puhujan kanssa. Kaikki muut tuntuvat hallitsevan asiansa paremmin. Olen ujo muodostamaan kokonaisnäkemyksiä ja lukkoonlyötyjä kantoja asioista, koska sittenhän niitä kantoja on vaikea (ja nolo) ruveta tarkistamaan! Takinkääntäjäksi siinä saattaa leimautua. Tätähän taisin ihmetellä ennenkin: miksi periaatteistaan kynsin hampain kiinni pitäminen on jalompaa kuin valistunut näkemyksensä päivitys, toisin sanoen mielensä muuttaminen?
Jos ei kanna mukanaan kelvollisia mielipiteitä eikä ole tarpeeksi vahva ihminen seistäkseen kovin julkisesti kaikkien näkemystensä takana, tulee melko näkymättömäksi. Politiikka sinänsä ei ole kaltaisiani varten. Uskon tietysti jonkin verran ruohonjuuritason vaikuttamiseen kaikkien velvollisuutena; jos elää elämäänsä niin kuin kokee eettiseksi, oikeaksi ja hyväksi (edes osittain) ja jopa toisinaan puhuu siitä lähipiirissään, saattaa tehdä maailman siltä osin pikkiriikkisen paremmaksi.
Olen muuten kaksi melko suurta periaatettani elämäni aikana joutunut pyörtämään, koska ne eivät enää tuntuneet lainkaan tosilta enkä halunnut enää pettää niiden suhteen edes itseäni. Ensimmäinen näistä on tämä vanha kunnon uskonasia: se, että en kaikesta huolimatta kykene uskomaan jumalaan, vaikka aikani yritinkin "fake it 'til you make it" -periaatteella. Toinen taas on se, etten enää pidä romanttista rakkautta minään elämäntarkoituksena. Näiden molempien periaatteiden romahdus tosin saattoi liittyä yleisempään nuoruuden ehdottomuuden rapistumiseen keski-ikäisen kyynisyyttä kohti.
Pienempiä mielipiteitä ja periaatteita muutan vähän väliä. Tänä syksynä olen alkanut syödä sieniä, vaikka aivan näihin asti olen ajatellut, että en niihin kuuna päivänä kajoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti