Tässäpä romaani, joka ei pahemmin kaunistele asioita eikä säästele lukijaa: Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat.
En muista, että olisin aiemmin lukenut kirjaa, joka kertoo Grönlannista, enkä taatusti ole lukenut kovin monia tanskankielestä suomennettuja teoksia. Ikuisuusvuonon profeetat kertoo 1700-luvun lopun tanskalaisesta* papista Morten Falckista, joka päätyy grönlantilaiselle kauppa-asemalle. Falck ei ole varsinainen kutsumuspappi, vaan olisi oikeastaan halunnut lääkäriksi. Hän on kuitenkin Tanskan kruunun ja kuninkaan vankkumaton puolustaja ja haluaa vilpittömästi saattaa grönlantilaiset "villit" kirkon helmaan ja kuninkaan kuuliaisiksi alamaisiksi.
Pohjoisemmalla rannalla, Ikuisuusvuonon liepeillä, vaikuttavat kuitenkin naisprofeetta Maria Magdalene ja hänen karismaattinen puolisonsa Habakuk. Nämä kaksi keräävät ympärilleen laajan seuraajajoukon ja yllyttävät kansaansa ottamaan oman maansa hallinnan takaisin tanskalaisilta. Pastori Falckilla on kotitarpeiksi ongelmia kauppa-aseman hankaavissa ihmissuhteissa, väkivallassa ja mielivallassa, mutta aikanaan hänen polkunsa kietoutuu yhteen Ikuisuusvuonon profeettojen kanssa, ja asiat ja ihmiset muuttuvat, kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten kunnon romaanilta toki odottaa sopii.
Kirjan henkilöt ovat raadollisen inhimillisiä. Eristäytynyt elämä kauppa-asemalla, johon saapuu laiva noin kerran vuodessa, tekee tanskalaisista siirtolaisista irrallisia, eivätkä he pahemmin mieti tekojensa seurauksia. Rangaistuksia rikoksistaan saavat lähinnä puoliveriset grönlantilaisten ja tanskalaisten jälkeläiset, ja heidän rangaistuksensa ovatkin sitten kohtuuttomia. Toisaalta alkuperäiskansan profeetan Maria Magdalenen puoliso Habakuk ajaa kansansa edun rinnalla (ja nimissä) myös häikäilemättömästi omaa etuaan. Puoliverisiä ei profeettojen yhteisö kohtele hyvin. Grönlantilaisten ja tanskalaisten syrjittyjen jälkeläisten edustajia ovat romaanin keskeiset henkilöt Bertel, Falckin apupappi, ja leskeksi jäänyt Lydia, jota mikään joukko ei oikein ota omakseen. Tavallaan sekä Bertel että Lydia saavat romaanissa kuitenkin viimeisen sanan.
Ikuisuusvuonon profeetat kuvaa miltei kaikkia mahdollisia inhimillisiä heikkouksia, väkivaltaa, nälänhätää ja kuolemaa suoraan ja kainostelematta. Ihmiset saattavat tarkoittaa hyvää, mutta tulevat tehneeksi vain vahinkoa. Uskonto ja usko ovat suurimmaksi osaksi välineellisessä asemassa, vaikka pastori Falckin sekä Maria Magdalenen mystiset näyt onkin kuvattu puhtaasti ja voimakkaasti.
Kirjan aikajana on sen verran ei-järjestyksessä, että lukija saa tietää jotkut seuraukset ennen niiden syitä, kunnon rytinät on säästetty loppupuolelle. Toisaalta loppua kohti juoni tuntuu myös laimentuvan, mitään äkillistä ei tapahdukaan vaikka sitä jotenkin tuli odottaneeksi. No, realistisempaa se ehkä niin onkin.
Ikuisuusvuonon profeetat on niitä teoksia, joista tiesin noin kymmenen sivua luettuani, että tulen aivan varmasti lukemaan sen loppuun sekä jopa nauttimaan siitä suuresti. Yllytän kirjanystäviä: lainaa ja lue!
*)Korjaus: itse asiassa päähenkilö on norjalainen, mutta opiskelee Tanskassa. Muistin juuri.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti