Vetovoima

Ostin alennusmyynnistä t-paidan, jossa on rinnuksissa suurten kippurakärkisten viiksien kuva. Eilen puin paidan päälleni ja peilistä näin, että viikset on strategisesti sijoitettu paidassa siten, että kärjet kihartuvat nännien korkeudelle ja muoto myötäilee rinnan alareunan kaarta. Tässä iässä illuusioon kuitenkin vaaditaan suuri määrä tukea. Iltapäivällä riisuin paidan alta rintaliivit pois, ja kappas: viikset killuivat figuuriini nähden vaaksan verran aiempia sijojaan ylempänä. 

***

Luin eilen taas yhden kirjan, jossa sankaritar muiden seikkailujensa lomassa empii kahden rakastetun välillä. Tällä kertaa teos oli Lauren Oliverin dystopia-aiheinen nuortenromaani Requiem, Delirium-trilogian päätösosa. Tämä on tietysti hyvin puhutteleva juonikuvio romanttisessa mielessä, sillä siihenhän ihmiset suuren osan ajastaan tässä elämässä käyttävät: sen Yhden etsimiseen, joka olisi ylitse kaikkien muiden ja jonka kanssa tuntisi itsensä täydennetyksi ja kokonaiseksi. Bridget Jones sähelsi Markin ja Danielin välissä sinkkuvuosinaan ja erinäisten sekaannusten jälkeen päätyi Markiin - luonnollisesti, sanoo lukija, sillä Markhan oli se, joka tarjosi vakautta ja turvallisuutta ja muutenkin sopi höppänän Bridgetin vastapariksi. Twilight-sarjassa Bella Swan epäröi aikansa Edwardin ja Jacobin välillä - molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Katniss Everdeen Nälkäpelissä häälyi Peetan ja Galen välillä, en nyt kuolemaksenikaan muista millä perusteilla hän kuitenkin sitten Galen hylkäsi. (Huomaako, että olen viime aikoina lukenut paljon nuortenkirjoja? Myönnän: olen koko aikuisikäni lukenut paljon myös nuortenkirjoja!) 

Tällainen juonikuvio taitaa olla yhtä vanha kuin ihmiskunta. Jostain syystä muistan sen tulleen vastaan nimenomaan näin päin useammin, siis nainen ja kaksi miestä, joiden välillä on valittava. Johtuu luultavasti siitä, että loppujen lopuksi en ole lukenut mitenkään paljon Miesten Kirjoja. Mutta: haluaisin joskus lukea tarinasta sellaisenkin version, että nainen ei valitse kumpaakaan tyrkyllä olevista. Tai vielä parempaa: version, jossa nainen rakastaa kahta miestä, jotka kumpikin rakastavat häntä, kumpikaan ei ole olennaisesti toista huonompi, eikä paljastu kusipääksi tai muuten sopimattomaksi, eikä kumpaakaan tarvitse hyljätä! Tiukat rajat ja mustavalkoisuus ovat usein rakkaustarinoissa vahvasti esillä - jos rakastat yhtä, et saa etkä voi rakastaa toista - mutta kulttuurikysymyshän sekin on, ei mikään biologinen pakko.

Sitten tietysti täytyy miettiä, olenko itsekin loppujen lopuksi aika asenteellinen tyyppi sukupuolirooleissa. Nimittäin: haluaisinko yhtä mielelläni lukea tarinan, jossa mies rakastaa kahta naista eikä hylkää toista toisen hyväksi? Vai ajattelisinko automaattisesti, että pitäisi nyt mokoma häntäheikki itsensä kurissa, tyytyisi siihen mihin muutkin eikä vaatisi mahdottomia.