Kilpisjärvi

Keskikesän juhla oli kuulemma eteläisessä Suomessakin viileä. Kilpisjärvellä lämpötila pyöri enimmäkseen nollan ja kolmen asteen välissä ja juhannusyönä Saanalle satoi lumikerros entisten laikkujen lisäksi. Aurinko ei pahemmin näyttäytynyt koko visiittimme aikana, käytimme ulkoillessamme koko ajan pitkiä kalsareita tuulihousujen alla sekä pipoa, huppua ja käsineitä. Eipä haitannut! Meillä oli hienoa. Juhannusaattona olimme katselemassa perinteikkäitä juhannushiihtokilpailuja; niille oli tänä vuonna jäljellä ihan kunnollinen laikku lunta Saanan ja Korkea-Jehkaksen* välissä ja kilpailijoitakin oli varsin paljon. 

Mallan luonnonpuistosta löytyi sovelias patikkareitti Pikku-Mallan laelle. Nousuun meiltä neljältä meni noin puolitoista tuntia, mutta maasto ei ollut kovin raskasta, vain hidasta. Tunturin laella kävi hurja tuuli ja järvi näytti hyytävän kylmältä. Jostakin opastekstistä luimme, että Kilpisjärvestä lähtevät jäät yleensä juhannuksen alla (nyt järvi oli jäätön pieniä rantakasaumia lukuunottamatta) ja että järven vesi lämpenee joskus "jopa 10-asteiseksi".

Saana-tunturilla oli lunta. Tytär 2:n mukaan enemmän kuin Tampereella viime talvena. Kiipesimme uljaasti 746 puista porrasta ja luulimme olevamme jo lähes huipulla, mikä oli turha luulo. Kapuaminen jatkui vielä vähintään saman matkan kuin mitä olimme jo edenneet. Maasto vain vaikeutui - kiveä, kivimurskaa, lunta. Pääsimme eräänlaiselle huipulle, mutta korkeammallekin olisi vielä päässyt. Tuuli oli kuitenkin taas niin huomattava ja ilma kylmä, että katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin valokuvattuamme hetken. Valokuvaaja ei tosin uskaltanut tulla lähellekään niitä sijoja, joista parhaan näköalan olisi voinut napata. Minä ja tytär 2 ihailimme Kilpisjärveä yläviistosta, pikkuruisia taloja ja muutamia autoja, ja minä roikuin tyttären takinhelmassa. ("Äiti luuleksä tosiaan että mä putoan?") 

Turisti pilvessä

Aloitimme paluumatkan sikäli sopivalla hetkellä, että pilvi nielaisi tunturin laen ja meidät juuri silloin. Ehdimme sentään nähdä maisemat ennen sitä. Saanalle nousu oli selvästi raskaampi kuin Pikku-Mallan reissu, onhan tunturi toki korkeampikin ja rinne jyrkempi, mutta aikaa meni vähemmän.

Skibotnin liepeillä

Yhden sateisen aamupäivän ajelimme Norjassa. Niillä hannuhanhilla on tunturitkin suurempia kuin suomalaisilla. Saavat vielä nauttia Jäämeren lämmittävästä vaikutuksestakin noilla pohjoisilla leveysasteillaan siinä missä Kilpisjärvellä on melko jäätävä ilmasto. Skibotnin seutu on suorastaan lehtevää jylhistä vuorista huolimatta. Norjalaiset tienvarsivessatkin olivat parempia kuin suomalaiset: niissä oli paperia! (Otos on hyvin rajoittunut.)

Asioita, jotka opin matkalla:

• Norjalaiset käyvät Kilpisjärven ainoassa kaupassa hamstraamassa kaljaa, vaikka se on suomalaisesta näkökulmasta tähtitieteellisissä hinnoissa! Samoin lihatuotteet ovat hittilistalla. Lihatiski myi jos jonkinlaista kyljystä, paistia ja kotlettia, ja laadut ja hinnat ilmoitettiin vain norjaksi.
• "Husk bilbeltet" tarkoittaa ilmeisesti "muista turvavyö" :-)
•  Vaivaiskoivu on tosiaan joskus vain varpukasvin kokoluokkaa. On kai tämäkin koulussa opetettu, mutta vasta nyt sen konkreettisesti pääsin toteamaan.
• Skibotn on suomenkieliseltä nimeltään Yykeänperä. On onomatopoeettisesti niin ruma nimi, että kannattaako sellaista pitää mielessäkään?
• Kilpisjärvelläkin on ei-kovin-kauniita paikkoja. Moottorikelkkareitin pohja on varsinkin märkänä ja tihkusateisessa ilmassa epäesteettistä katsottavaa. Lisäksi joka maailmankolkasta tuntuu löytyvän idiootteja, jotka heittelevät kaikenlaista kamaa minne sattuu. Tupakantumppeja tunturissa!

*) Nimen oikea taivutus jäi epäselväksi, perusmuoto on kuitenkin Korkea-Jehkas.