Naurua kirjastossa ja nostalgiaa

Luulen nolanneeni itseni lievästi kirjastossa tänään. Hyllyjen välissä kulkiessani satuin huumoriosastolle, josta en yleensä lainaa mitään. Käteen sattui jokin pikku kirjanen, johon oli koottu arkielämän humoristisia sattumuksia, en nyt muista kirjan nimeä. Eivät ne jutut edes olleet kovin hauskoja, lähinnä jotain painovirheen puremia kuolinilmoituksia ja koululaisten vastauksia uskonnon kokeissa ("Joosefin vanhin veli Runeberg..."), mutta olin sopivassa mielentilassa. Nauroin sillä sellaisella hankalasti salattavalla tavalla, joka on periaatteessa kuin itkua, suupielet krampissa ja kyyneleet valuen, yrittäen pitää edes äänen vaimeana. Eikä naurusta meinannut tulla loppua lainkaan. Yritin olla pää kumarassa etteivät lukuisat ohi kulkevat ihmiset olisi suotta tuijottaneet kyyneleisiä kasvojani. Varmaankin minun luultiin itkevän hyllyjen välissä hartiat vavahdellen. No, toisaalta: kerrankos sitä hullu nainen pääkirjastossa kyynelehtii.

Kävin Pyynikin näkötornilla syömässä munkin ja muistelemassa nuoruuttani. Hankalaa on tämä elämä, kun nuorena täytyy olla niin nuori ja epäkypsä, eikä voi silloin hyödyntää tätä keski-ikäistä jälkiviisautta. Olisipa minulla ollut 20-vuotiaana samanlaiset aivot ja ajatusmallit kuin nyt! Jos voisin lähettää viestin 20-vuotiaalle itselleni halki ajan ja avaruuden, mitähän kaikkea sanoisin?

• Käy paikoissa! Älä nyhjää kotona, vaan tutustu kaupungin kolkkiin!
• Mieti, miksi ja mitä opiskelet. Mene pintaa syvemmälle. Kysy.
• Pitää osata olla yksin ja hankkia omakin elämä, vaikka sattuisikin olemaan parisuhteessa.
• Harkitse nyt vähän tuota pukeutumistasi ja silmälasinkehyksiäsi.
• Kyllä sinä pärjäät, et ole yhtään sen tyhmempi ja avuttomampi kuin muutkaan.
• Aja autoa niin paljon, että totut kaupungissa ajamiseen.
• Joulua ei ole pakko viettää aina samalla tavalla.
• Pidä edes joskus suusi kiinni. Ei ole pakko sanoa julki kaikkea mitä ajattelee. Eikä ole pakko sanoa mielipidettään joka asiasta julki, varsinkaan asioista, joista ei tiedä mitään.

Syyskuun aurinko näyttää taivaallisen kauniilta Pyynikin mäntyjen lomitse. Jotkut uskalikot näyttivät laskeutuvan näkötornin ulkoseinää pitkin alas köysien varassa. Vaikka nyttemmin kokeilen useampia asioita kuin nuorena (ennen sanoin aina "ei", nykyään sentään 60%:ssa tapauksista "miksipä ei"), tuollaista köysitemppuilua tuskin kokeilen koskaan. Ajatuskin huimaa niin, että kulmakarvojen takana tuntuu vilskettä.