Kansallinen merkkipäivä

Tämä päivä kirjautuu tulikirjaimin henkilökohtaiseen historiaani. Tulin kotiin noin kaksi tuntia myöhemmin kuin tavallisesti asioituani rengasliikkeessä pitkän kaavan mukaan, ja mitä sainkaan todeta heti eteisessä? Perheen teinit olivat siivonneet paitsi oman osuutensa viikkosiivosta myös minun ja isänsä osuuden, eli huoneisto oli siisti kun tulin kotiin. Eikä siinä vielä kaikki: ruoka oli tulollaan! Tämä on monivuotisten unelmieni kiteytymishetki, jota olen odottanut kuin Lahtisen Lempi ylösnousemusta. Olin ratketa liikutuksen kyyneliin heti eteisessä. Jälkikasvu totesi: "Tällä viikolla sun ei tarvinnukkaan räjähtää."

Kuulemma tämä oli sitten "once in a lifetime"-tyyppinen tapaus, kuten teinit itse sanoivat. No, nautin tästä.

Noloa kyllä, en muista, että koskaan olisin itse omaa äitiäni vastaavasti yllättänyt. Puolustuksekseni mainitsen, että a) asuimme melko suuressa omakotitalossa ja b) himosiivoojaäitini olisi luultavasti siivonnut koko huushollin uudelleen perässäni, koska en olisi yltänyt hänen standardeihinsa.

***

Luin Hesarista jutun, jossa puhutaan mm. siitä, kuinka ihmiset reagoivat saadessaan potkut töistä. Minulle tuli jutusta mieleen, että haluaisinpa totisesti vielä joskus sellaisen työpaikan, josta luopuminen saisi minut surulliseksi, siis muutenkin kuin potentiaalisen köyhtymisen takia surulliseksi. Jos nykyisestä paikasta saisin kenkää, olisin lähinnä helpottunut, kun ei enää tarvitsisi spekuloida uskaltaako itse irtisanoa itsensä.

***

Joskus koukutun kummallisiin asioihin, kuten viime aikoina For Better or for Worse -sarjakuvastrippiin. Se on kanadalainen perheaiheinen sarjakuva, jossa oli jatkuva juoni 29 vuoden ajan ja jonka hahmot ikääntyivät kronologisesti, lapset kasvoivat ja menivät naimisiin ja saivat omia lapsia ja sitä rataa. Kaikki jatkuvan juonen stripit voi (ilmeisesti) edelleen lukea sarjan kotisivulta arkistosta. Olen lukenut näitä iltaisin, yhden vuoden stripit kerrallaan. Ne ovat yksinkertaisesti kotoisia ja mukavia, ja niissä on paljon sellaisia, joiden kohdalla voi huudahtaa puolisolleen: "Tää on ihan kuin meistä tehty!" On mukavaa myöskin seurata, kuinka piirtäjän tyyli on muuttunut vuosien varrella. Pidän erityisesti hänen tavastaan piirtää murjottavan teinitytön ilmeitä.

Piirtäjä on tavallaan aloittanut sarjan sittemmin alusta, ja nykyään ilmestyvät stripit ovat aikajanan alkupäästä. Sitä vähän ihmettelen. Mutta kyllä niitä lukea kelpaa silti, varsinkin arkistosta.