Kävelimme pitkän lenkin rantoja myötäillen. Ihmisiä oli liikkeellä hämmästyttävän vähän, siis lauantai-illaksi Suomen suurimmassa kaupungissa. Rannalla lenkkeili nainen, joka vähän väliä hölkän lomassa tanssahteli iloisesti käsiään heilutellen ja pyörähdellen. Hymyilikin suorastaan aurinkoisesti, ilmeisesti ihan elämisen ilosta. Mietin, minkä pitäisi muuttua, että minä voisin kuvitella ilmaisevani iloani samalla tavoin. Luultavasti DNA:n.
Kaivopuistossa näimme maiseman hehkuvimmat värit. Ihmisiä ei juuri näkynyt sielläkään.
Kävelymme vei meidät rautatieaseman lähettyville, ja siirryimme jonkinlaiseen baarihyppelyyn. Merkityksellinen keskustelu kumppanin kanssa on joskus helpompaa, kun ei olla kotona; kun kummallakaan ei ole käsiensä ulottuvilla kotitöitä tai muita huomion jakamista vaativia seikkoja, tulee kiinnitettyä erityistä huomiota toisen kuuntelemiseen ja siihen, että sanoo, mitä tarkoittaa, ja sanoo sellaisetkin asiat, jotka ovat jo pitkään vaatineet sanomista.
Valvominen ja muutamat illalla nautitut alkoholijuomat tekivät olon kankkuselliseksi koko päiväksi. Silti on mukava olo: pienikin liikkeellä olo on joskus perin piristävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti