Jääkaappi tuli, mahtui sijalleen hyvin, mutta sen saranassa on vikaa. Puoliso ei anna kenenkään muun avata ja sulkea jääkaapin miedosti rikkinäistä ovea, ettei ongelma pahenisi, joten minun pitää kutsua hänet aina paikalle, kun haluan vaikkapa maitoa kahviin. Sopivasti siis jouluaattona lapsekas olo.
Tyttäret halusivat pelata tietopeliä kanssani. Voitin tietysti mennen tullen - en suinkaan ole saanut tyhjästä mainettani lähes voittamattomana Trivial Pursuitin pelaajana, vaikka parhaat vuoteni ovatkin jo takanapäin. Nyt tyttäret tekevät jouluista videota, jossa soittavat pianoa ja laulavat samat laulut kuin aiemmissakin joulunauhoituksissaan.
Silmätulehdus on edelleen melko sietämätön. Olen julistanut ukaasin, että minusta ei oteta tänä jouluna valokuvia, jossa vasen silmäni on näkyvissä.
Hätävaralääkkeeni loppuivat. Nyt on sitten pärjättävä mahdollisesti iskevän ankaran ahdistuksen yli hengitystekniikalla ja muilla luomukeinoilla. Onneksi tunnen sentään jonkin mieleni mannerlaatan nytkähtäneen mukavampaa asentoon: niin kauan kuin saan nukuttua edes jokseenkin hyvin, selviän ajatusteni kanssa. Ne eivät ole enää yhtä maanjäristysmäisiä. Ehkä. Seuraavaksi olisi sitten osattava a) unohtaa ja b) rakentaa minäkuvansa uudelleen. Pikku juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti