Lyhyestä virsi kaunis.
Vuoden alkupuolisko meni monella tapaa hyvin. Tunsin elämän ohjauslaitteiden olevan käsissäni, uskoin, että minulla on keinot selvitä. Työtilanne oli vaihteleva ja epävarma, työjaksot ja työttömyys vuorottelivat. Ihmissuhdetilanne oli värikäs ja etten sanoisi jopa riemukasta iloa tuottava, joskin myös päänvaivaa esiintyi.
Loppukesästä alkoi pudotus, joka oli syvimmillään syys-marraskuussa. Elämäni huonoimpia aikoja. Toivon, että en enää koskaan joutuisi kokemaan vastaavaa, ja silti tiedän, että todennäköisyys ei ole puolellani tässä asiassa. Tulen tekemään kaikkeni välttyäkseni yhtä jyrkältä luisulta jatkossa. Nyt katselen jo savimontustani ylöspäin sillä silmällä, että mistä kohtaa tästä parhaiten kiipeäisi takaisin tasaisemmalle maalle. Selvillä vesillä en kuitenkaan vielä ole. En uskalla ajatella lääkityksen vähentämistä saati lopettamista. En ole vielä kokonainen minä, vaan repaleinen ja säröillä ja alasti. Jos nyt joku haluaa lyödä, osuu varmasti.
Jotkut ne sanovat, että eivät päivääkään vaihtaisi pois. Minä voisin vaihtaa vaikka viimeiset kuusi kuukautta pois, ja joitakin muitakin aikoja elämästäni. Kuka suorittaisi vaihdon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti