Väsyneenä asiakaspalvelutyössä sormet alkavat sohlata ja vaihtorahojen kanssa menee ikuisuus. Tippuilevat kolikot käsistä, vieläpä. Kuitin tunkeminen pussiin on sitä vaikeampaa mitä myöhempi ilta on, puhumattakaan paketoimisesta. Kieli alkaa sammaltaa niillä paikkeilla kun vuoro on kestänyt kuusi tuntia. Eilen myin Mylly-pelin ja luonnollisesti kertaalleen siinä höpistessäni lipsautin, että pylly-peli.
Mutta tilinauha tuli. Tienahommaksi tämä nyt sentään on ihan ok. Ei hyvä, muttei katastrofaalinenkaan.
***
Samat tilapäiset toimistohommat, joissa vietin viime kevään, tulivat hakuun. Viimevuotisiin työntekijöihin otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta. Ja kysyttiin myös, kelpaako nollasopimus, sillä tänä vuonna suurin osa työntekijöistä palkataan sellaiselle, ja vain osalle taataan nipinnapin kokoaikaiseksi laskettava viikkotuntimäärä. Minä vastasin, että olen käytettävissä, mutta nollasopimus ei käy, ei todellakaan. Lisäsin vielä, että minä olin siinä työssä sen verran hyvä, että minut kannattaa palkata kokoaikaiseksikin. (Ja vähän hirvistelin rohkeuttani viestin lähetettyäni. Mutta mitään menetettävää ei oikeastaan taaskaan ole - en kykene rahallisesti enkä henkisesti olemaan "tarvittaessa töihin kutsuttava".)
***
Masennuksen ja ahdistuksen suhteen en osaa enkä uskalla oikein sanoa. Ylöspäin menossa? Ehkä välillä. Ja välillä lohduttoman syvässä montussa, jonka seiniltä valuu savea niskaan. Eikä siihen tarvita paljon, vain muisto, kamala uni, jokin pieni epäonnistuminen, jonkun ikävä kommentti. Pienestä lähtee ja kauan kestää. Henkinen suojakuoreni on kuin saippuakupla, se ei oikeasti suojaa eikä estä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti