Ymmärtämätön

Kävimme tsekkaamassa* Erwin Wurmin näyttelyn Sara Hildenin taidemuseossa. Se ei puhutellut minua. No, oli siellä jotain teoksia, joita katsoessa suupielet nousivat ylöspäin. Yhdessä valokuvassa mies makasi lattialla tuolinjalka silmänsä päällä - auts. Suuria ja pienempiä patsaita, jotka esittivät villapaidan sisällä vääntelehtiviä ihmisiä. Makkaroista koottuja hahmoja ja turvonnut, keltainen auto. Teoksia tuntui olevan harvassa, ne eivät oikein riittäneet täyttämään koko museota. 

*) Tsekkaamassa - mikä hupaisa mukanuorekas ilmaisu tässä yhteydessä. Ikään kuin yrittäisin esittää, että käyn kulttuuritapahtumissa kaiken aikaa. En oikeasti käy. 

***

Facebookissa sekä Aamulehdessä on kauhisteltu kirjaston kirjojen roskiinheittoa Kangasalla. Moni on kommentoinut tätä siihen tyyliin kuin kirja sinänsä olisi jotain pyhää, jota ei saa heittää ikinä roskiin tai hävittää. Vähän kuin puhuttaisiin Suomen lipusta. Mutta eikö kenestäkään vaikuta siltä, että maassamme on jo liikaakin kirjoja? Tunnetteko ketään, joka kaipaisi omakseen lisää kirjoja siksi, että entisiä on niin vähän eikä mistään löydy luettavaa? Minä en; pikemminkin vastaan tulee vain ihmisiä, jotka yrittävät päästä kirjoistaan eroon, päättävät olla ostamatta uusia kirjoja ja miettivät, miten vanhat opukset voisi järkevimmin kierrättää.

Ei silti, hyvähän se on jos tuoltakin lehdessä mainitulta roskalavalta ihmiset löysivät vielä omiin hyllyihinsä ja sydämiinsä sopivia yksilöitä. Minusta kuitenkin vaikuttaa vähän siltä, että nykyään yksinkertaisesti julkaistaan niin paljon kirjoja, että sekaan mahtuu täyttä tauhkaa enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi maailma menee menojaan, maku muuttuu, kaikki paperille pantu ei kestä aikaa. Hyvistäkin kirjoista voi olla liikaa erillisiä kappaleita - kaikilla on jo Tuntematon sotilas, Sinuhe sekä Päätalot. Kyllä kirjakin voi olla tarpeeton ja mitäänsanomaton, saunan pesän sytykkeeksi kelpaava. Sanat ja ajatukset ovat tärkeitä, mutta eivät kaikki samanarvoisia eivätkä pyhiä.