Kun tässä kaikenlaisia kirjoja lueskelee, niin taas kerran alkoi pistää silmään tämä sama vanha asia: kirjojen (yhtä lailla elokuvien) henkilöt, jotka puhuvat kulloisessakin tilanteessa puhuttua kieltä ilmeisesti muuten täydellisesti, mutta eivät ole oppineet sillä kielellä sanoja kyllä ja ei!
Luen määrällisesti eniten englannin kielestä käännettyä sekä englanninkielistä kaunokirjallisuutta, ja varsinkin yhtään vanhemmassa ja/tai kioskilaatuisemmassa sellaisessa on näitä Ulkomaalaisia Hahmoja. Niitä, joiden ulkomaalaisuus ilmenee lähinnä siitä, että heidän puheessaan vilahtaa si tai non tai oui tai da tai njet vähän väliä, vaikka kirjailija muuten antaa heistä sellaisen kuvan, että he puhuvat englantia täysin sujuvasti. Oikeastihan kukaan ei tietääkseni puhu ei-äidinkieltään noin. Jos on oppinut jotain kieltä sen verran, että tulee sillä toimeen, niin ensimmäiseksihän sitä alkaa sujuvasti ladella tuollaisia irtosanoja oikeihin paikkoihin ja pitempien puhumusten vuoro tulee hitaammin. Omista kielilläpuhumiskokemuksistani tiedän, että kun päässään on kääntänyt vaihteen toiselle kielelle, niin kyllä se vaihde siellä sen verran pysyy, että tuollaiset hyvin yleiset sanat kuin kiitos ja kyllä ja ei eivät noin vain lipsahda sekaan äidinkielisinä.
Yksi mistä en ole ihan varma: kirosanat. Ranskalaiset hahmot pannaan kirjoissa aina sanomaan vaikkapa merde tai Mon Dieu. Jos jokin asia kyrsii oikein rehellisesti, onko äidinkielinen kirous ja voimasana silloin lähempänä, vaikka olisikin tilanteessa, jossa puhuu jotain muuta kieltä? Kokemuksia aiheesta kenelläkään lukijalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti