Olin eilen hammaslääkärissä sitten, poskihammas koki kohtalonsa. Mielellään se ei asemastaan luopunut, sillä hammaslääkäri sai irrotella sitä eri menetelmin noin tunnin ajan. Pois lähtiessäni minulla oli sideharsotuppo kolottavien leukojeni välissä, kaksi reseptiä kassissani ja luultavasti vielä vähän verisiä sormenjälkiä leuassa (veri oli minun mutta sormenjäljet hammaslääkärin). Koska vastaanotto oli paikallisessa ostoskeskuksessa, törmäsin heti ulos astuttuani aulassa alituiseen hengaileviin Nimeltämainitsemattoman Sähköyhtiön feissarityyppisiin myyjiin.
Nämähän sitten hyökkäsivät heti kimppuuni, vaikka halusin vain raahautua apteekkiin ja sen jälkeen kotiin vaaka-asentoon. Huutelemaan vain rupesivat, että onko hetki aikaa. Näytin sormella suutani ja mumisin leuat jäykkänä, että en voi puhua. No, toinen miekkosista sanoi, että tule kirjoittamaan sitten. Astuin heikkotahtoisena jo askeleen lähemmäs. Samainen miekkonen jatkoi: "Minkäs firman kanssa sitä on sähkösopimus tähän asti ollut?"
Tässä vaiheessa mittani täyttyi. Luulin tosiaan tehneeni pointin selväksi jo a) tulemalla hammaslääkärin ovesta ulos, b) näyttämällä kärsineeltä ja c) sanomalla, etten voi nyt juurikaan puhua. Nostin leukani pystyyn ja lähestulkoon karjahdin äijälle sideharsotupon ohi, että multa on juuri poistettu hammas, mä en todellakaan halua nyt puhua sähkösopimuksista.
Minua puhutellut miekkonen sanoi typerällä äänellä: "No hauskaa kesänjatkoa nyt sitten." Hänen parinsa nauroi. Minä olin raivoissani. Olen aina vihannut tuollaista myyntitoimintaa, että kadulla pysäytellään ja kieltäytymisen jälkeen jäädään roikkumaan ja jankuttamaan, ja nyt vihaan vielä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti