Tyttäret valmistautuivat aamulla koulun viimeisten päivien juhlallisuuksiin hössäämällä nailonsukkineen ja puseroineen edestakaisin. Kumpikin päätti esiintyä hameessa, toinen jopa hyvin lyhyessä. Siinä sitten kiitollisuutta pukkasi heti aamusta mieleen: tässäkin on asia, jossa tyttäristäni tulee paremmin onnistuneita kuin itse olen. Heille on täysin luontevaa pukeutua sekä supernaisellisesti että käytännöllisesti, jopa poikamaisesti. Molempi parempi.
Meinaan kun minulla on aina ollut vähän ongelmia hameiden kanssa, ja mekkojenkin. Olin sillä lailla poikatyttö, että tajusin jo varhain etten näytä kovin tyttömäiseltä ja aloin pukeutua sen mukaan. Ala-asteella taisin vielä neljännellä esiintyä kevätjuhlassa mekossa, kun äiti käski, mutta kuvasta huomaan sen olleen virhe. Näytän alaikäiseltä drag queenilta lyhyessä tukassani ja perusmurjottavassa ilmeessäni. Vaikka muistan kyllä pitäneeni kyseistä hempeää pastellisävyistä mekkoa oikein nättinä.
Olen monesti kysyttäessä sanonut, että tunnen oloni hameessa suunnilleen yhtä mukavaksi kuin keskiverto suomalainen heteromies. Hameen kanssa kun "pitää" olla vieläpä korkokengät. Jotenkin tämä yhdistelmä saa minut pelkäämään, että petokseni paljastuu ja epänaisellisuuteni on kaiken kansan nähtävillä. Että olen vähän niin kuin naamiaisasussa ja pian kaikki huomaavat, että olen oikeasti Tuhkimon ruma siskopuoli tai muu kurpitsa. Sitä fiilistä olen vuosikaudet karttanut pukeutumalla lähes pelkästään housuihin, myös ylioppilasjuhlassani.
No, keski-ikä on tuonut mukanaan suuremman liikkumavapauden ja kehtaamisen. Nykyään omistan juhlamekon sekä myös kesäkretongin (nansoa). Ja ajattelen, että eipä siitä ihmisten silmät säry jos näkevät minun pääni yhdistettynä mekkoon pukeutuneeseen vartaloon. Joskus ihan jopa tieten tahtoen "pukeudun naiseksi". Mutta on se kuulkaa hankalaa se korkokengillä kävely, kun on tottunut harppomaan kädet taskussa etukumarassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti