Olen Sylvi, olen melkein neljänkymmenen, enkä ole oppinut käyttämään kaarituellisia rintaliivejä vieläkään. Teen aina säännöllisin väliajoin epätoivoisia yrityksiä liiviliikkeissä, mutta toistaiseksi tuloksetta. Näin kävi tänäkin keväänä. Havaitsin, että ihananpehmeät Anttilasta ostetut liivini ovat kaikki niin kuluneita ja vanuneita, että ne eivät enää edes tunnu mukavilta saati sitten, että imartelisivat profiiliani t-paitakaudella. Koska nuoruus on mennyt ja sen alkaa huomata, päättelin, että olisi aika vierailla Ihan Oikeassa Liiviliikkeessä, jossa myyjä etsisi minulle sopivankokoiset liivit.
No, myyjähän oli ystävällinen. Hän neuvoi, että ympärysmitan tulisi olla viisi senttiä napakampi kuin mitä olin tavannut käyttää, ja kuppikokokin oli sovitettavissa liiveissä jotain aivan muuta kuin anttilaliiveissäni. Olkaimet eivät kuulemma saa kiristää, vaan tuen on tultava siitä, mikä se nyt on, siitä osasta, joka viritetään rintakehän ympäri hakasilla. Ostin kahdet liivit. Ne, jotka eivät kaupassa sovittaessa tuntuneet pahalta. (Monet tuntuivat, mutta niitä en suurin surminkaan halunnut.)
Pidin liivejä ensimmäistä kertaa koko päivän maanantaina. Se oli parin tunnin jälkeen hyvin tuskallista. Kaarituet painoivat minua kaikesta huolimatta. Ympärysmitta tuntui tuskallisen kuristavan kireältä. Hikoilutti. Kutitti. Hankasi. Joku kylkiluistani otti jatkuvasti yhteen kaarituen kanssa, asettelin ja nytkyttelin liivejä sitten miten vain.
Hikoiltuani ruuhkabussissa kotiin riipaisin liivit pois ennen kuin olin kenkiäkään riisunut. Ja ah, mikä helpotus.
Valittelin rintsikka-asioitani tytär 2:lle, joka on nuoruudestaan huolimatta hyvin asiantunteva. Hän sanoi: "Sun tarttee vaan tottua. Kun niitä pitää pari viikkoa, niin ei ne sit enää tunnu miltään." Minä siihen, että minä kun en ole valmis kestämään paria viikkoa. Mikä helkkari siinäkin on, että tuollaisia kidutusvälineitä edes valmistetaan? Tai kai kaikki muut niistä sitten pitävät, mutta minussa on jotain vialla. Liivit ovat laadukkaat ja todistetusti oikeaa kokoa (luotan myyjään), mutta minä en sovi niihin.
Odotan mummoikää; silloin aion viis veisata siitä, että poveni heilahtelee nivusten tietämillä. Käytän mummomaisia mekkoja ja villatakkeja, enkä vahingossakaan ikäviä rintaliivejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti